12.12.2021 Kun pikkuruokki muuttui mustakurkkumurriksi

Olipa kerran eräs ihan tavallinen marraskuinen tiistai 9.11, olin jäänyt viikon ainoan kerran kotiin etätöihin. 

Kesken etäilyn, klo 10 jälkeen, tuli Porkkalan kärjestä hälytys: "pikkuruokki -Mika Teivonen". No jopas jotakin, sehän olisi elis ja sitä rataa. Ei kauaa tarvinnut miettiä kuinka viettää lounastaukoa, pidempää sellaista.

Matkalla juttelin pitkän työpuhelun sekä fiilistelypuhelun Kimin kanssa, muisteltiin mm Lahdessa tapahtunutta pikkuruokin nuijausta vuosia sitten. Matka sujui rattoisasti, Porkkalan tiellä taakseni liimautui auto joka meni pitkällä suoralla ohi. Olipas niillä kiire, lieko bongareita ruokin perään menossa?

Parkkipaikalla ohittajat olivat purkamassa autosta tavaroitaan kovalla tohinalla, tuttu bongarikaksikkohan se siinä. Valittelivat kun olin ajanut kuulemma aivan liian hitaasti ja juoksivat luotsiaseman suuntaan. Eräskin poistuva bongari sanoi, että kannattaa juosta, lintu on loittonemassa. Noh, kyllähän silloin piti juosta itsekin! Onhan pikkuruokki elis!

Kallioilla oli TuoSa nuotittamassa: tuossa se oli 5min sitten ihan rannassa mutta nyt ei näy. Bongarikaksikon suunnalta kuului jatkuvaa narinaa hidastelustani (70kmh 6-kympin alueella) sekä siitä, etteivät osaa pitää lintua hallussa...

Tuosa jutteli jollekin, erotin sanat "sehän oli paljon isompikin kuin pikkuruokki".

MITÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!?

Ihan kuin lekalla olisi isketty. Siis eikö täällä olekaan pikkuruokki, mitä v...ttua ....kysyin varovaisesti, että ruokkiko se oli vai?! Siis ajoinko tänne asti ruokin takia? 

Huomasin samassa, että puhelin hälytyksineen oli jäänyt autoon. Ei sitä nyt jouda hakemaan millään.

Tuosa katsoi minua kummissaan ja sanoi että "Ei se mikään ruokki ole". Ja näytti sitten FB:n kuvaa, joka oli otsikoitu "murri hysteriaa" tjms. 

Siis edelleen, mitä v**tua? Mikä helvetti on murri? Se on takuulla jokin slangisana jollekin lajille, mutta mille? Aloin pikku hiljaa päästä kärryille, että nyt on jokin kova laji kyseessä....siksi siis oli kiire, muilla siis.

Mikä-lie-se-lintu-sitten-onkaan oli ollut kateissa jo parikymmentä minuuttia. Paniikki alkoi yltymään, ihmiset haroivat kiikareilla tyhjää tuulista ulappaa. Sitten paikalle ajoi moottorivene, jossa oli kaksi ihmistä. He huusivat, että lintu oli tuolla kaukana selällä etelän suunnalla, luotsiaseman  takana. Tämä sai ison osan ihmisiä lähtemään kohti välikärkeä, itse siirryin pienehkön ryhmän kanssa lähemmäs luotsiasemaa. Vene ajoi takaisin linnun olinpaikalle, katsoin putkella venettä josko he kädellä osoittaisivat linnun sijainnin. Ei löytynyt enää sieltäkään.

Siinä sitä sitten ihmeteltiin pienellä porukalla, että mitähän nyt tehdään. Isoin osa tapitti edelleen ulapalle, mutta itse ajattelin katsella lähemmäs, paikkaan jossa lintu oli viimeksi nähty. Kysyin välillä arvuutellen, onko tämä uusi laji Suomelle. Kuulemma oli varmasti, hyvä kun ei WP:llekin.....huh huh. Mitä täällä tapahtuu, for fuks seik?

Katselin rantavesiä jonkin aikaa ja sitten se tapahtui. Kiikarin näkökenttäni oli pullollaan LINTUA, koska se oli LÄHELLÄ. 

Lintu oli selkeästi se jota etsittiin (näin siitä jo videon). Pikkuruokin näköinen veijarihan se siinä!

Kiljaisin hätäisen "klassikko"huutoni vastaavissa tilanteissa: "TOSSA SE ON!!!!!". "IHAN LÄHELLÄ RANNASSA!"

En nähnyt mitä takanani tapahtui joukkiossa, mutta aistin sen että rintamasuunta kääntyi sekunnin puolikkaassa.

Koitin nuotittaa muita, mutta lintu oli taas kerran sulkeltanut ja kateissa. Siirryin hieman lähemmän katoamispaikkaa kameran kanssa, mutta turhaan. Seuraavaksi linnun löysi Tuosa, n 400m kauempaa! Olipa se kova liikkumaan.

Tässä vaiheessa kysyin eräältä bongarilta, mitä hälyissä lukee? Mikä lintu se on? Vastaus oli " se on joku ... mustakurkkumurri". Murri, taas. Siis oikea nimi on murri?

Seuraava puolituntinen oli kovaa säpinää. Uusia bongareita saapui, välikärkeen lähteneet palasivat. Lintu oli lähellä, lintu olikin kaukana, lintu oli alli, lintu ei ole hallussa. Uusia punaisia naamoja, samat kyselyt. "onks hallussa".

Lopulta olin rannassa ehkä kolmen suomen kovimman kuvaajan kanssa, oma "räksä" vastaan muiden 15-25 tonnin vehkeet. Olin nähnyt hyvän kandin kaukana ulapalla, hetken päästä Komi näki sen jo suht lähellä. Sitten hoksasin sen itsekin ja aloin kuvaamaan, brumi ja hytpe olivat tulisilla hiilillä vieressäni, koska eivät millaan meinanneet saada lintua näkyviinsä. Koitin nuotittaa, lopulta kummatkin saivat aivan viime tipassa kuvattua linnun ja tästä tilanteesta syntyivät ehkä ne päivän parhaat kuvat netissä.

Lähdin pois ja soitin mörkölle vielä lajista, en muistanut mikä se oli...murri jotain. Samaan aikaan lintu oli jo lähtenyt horisonttiin ja parkkipaikan kaaoksessa vastaan tulevat eivät sitä enää nähneet.

Hektinen reissu, ikimuistoinen jopa luulisin.

Lokakuun lopulla oli Viikissä tarjolla lisää herkkua siperianlepinkäisen jälkeen, sepeltasku sellaista. Ainoa havikseni oli vuodelta miekka ja kirves Elfviikistä, ennen bongausharrastuksen alkua. Kuva puuttui ja muutkin selkeät mielikuvat lajista.

No kuvia ei oikein nytkään syntynyt, suttuisia videopätkiä sen sijaan. Moni sai tästä Helsinki-pinnan, joten ihan kiva laji suurelle joukolle bongareita.

Jukka Leskelä löysi Seutulan Isoniitulta marraskuussa Suomen ennätysmyöhäisen lapinkirvisen. Sitäkin piti käydä katsomassa kaksikin kertaa.

Hankkimani lämpökamera oli tässä kohden pätevä peli, lintu kipitti sängen sisällä ja oli hetkittäin vaikea löytää. Kameralla se löytyi, eikä tarvinnut kompata lentoonkaan.

Toinen sinnittelijä on ollut Myyrmäen mätäojan jouhisorsa, josta tuli uusi rallilajikin Länsi-Vantaan rallille (jonka voitti 37:llä lajilla samainen Leskelän Jukka).

Muitakin löytöjä on alkanut kertyä lämpökameralla. Kurppien (lehto, jänkä) lisäksi yksi täysin ilmeinen tristis-tyyppinen tiltaltti löytyi Isoniitun palaneen talon raunioiden takaa aivan viimeisillä valoilla, pahaksi onneksi se ei äännellyt eikä löytynyt enää seuraavana päivänä.

Viimeisin löytö lämpökameralla oli tunturikiuru Pyymosan mäellä, joka kiinnostikin pientä bongarijoukkoa. Helsingin seudun rarityhjiössä tämä yksilö oli pari viikkoa melkeinpä ainoa hälytyksen arvoinen laji.

Vuodenpinnoja on nyt 269 (viimeisin oli murri), 270 olisi kiva tasaluku. Joulukuu on ollut kylmä ja rariton, joten kiire tulee alkaa tulla. Mahdollisia lajeja olisivat kirjosiipikäpylintu, allihaahka (kämmäsen sen pahasti tammikuussa) ja lapinpöllö, sekä tuhansien rastaiden seassa lymyilevät rarirastaat. Yksi ruostesiipirastas jo tekikin Meilahdessa katoamistempun, jossakinhan sekin lienee.

22.10.2021 Vuodareita 266, kaksi uutta elistä yhden päivän aikana!

Huh huijakkaa! Syksyn vuodarikeräykset ovat sujuneet pääosin mallikkaasti ja vanhat vuodariennätykset on heitetty romukoppaan, suorastaan nuijittu syvälle suohon. Uusi ennätys on nyt tällä hetkellä 266!

Samassa onnen huumassa tuli hankittua sitten lämpökamerakin, mutta sillä nyt ei vuodareita kyllä löydä...

Tässäpä päivityksiä:

Elokuussa vuodarilistalle tuli "liiankin helppo" heinäkurppa, kun eräskin yksilö päätti tepastella pari päivää Paloheinän golfkentän reunalla. Kävin paikalla kyttäämässä ja muutaman nuottien soiton jälkeen kurppa löytyikin hienosti, mutta lähti saman tien lammikon takapuolelle katveeseen.

Arotasku-"prosu" syntyi Kimin ja Hilkan kanssa Kanteleenjärveltä. Lintu oli asettautunut isolle peltoaukiolle tiettyyn kohtaan tien varteen ja löytyi helposti. Tuuli oli kylmä ja poistuimme pian pellon toiselle laidalle autolla, josta lopulta nähtiin VASTA NYT vuoden eka sinisuohaukka! Muut rarisuohaukat olikin jo nähty, joten kauan piti "sisua" odotella. Arosuohaukan hain jo samalta pellolta aikaisemmin, kun Vantaan Isoniitun vakiopaikalla kyttääminen alkoi kyllästyttää. Mainittakoon, että en nähnyt Isoniitulla yhtään "macroa" myöhemminkään, mikä on aika harvinaista epä-herkkua.

No macron hain kyllä Helsingin-pinnaksi Haltialastakin. Siellä niitä nähtiin tänä syksynä useita, miksei siis Vantaalla? Onko Isoniitun myrkytys-huhu oikeasti syynä johonkin myyräkatoon? Ainakin tinnut ja sisut siellä pyörii.

Turturikyyhky irtosi taas Kimin peesissä Hattulasta, vain huomataksemme että sellainen oli Espoossakin lähempänä paljon helpommalla myöhemmin. Noh, ei sitä voi tietää etukäteen. Moni "varmuuden vuoksi" kauempaa haettu muu pinna on osoittautunut myöhemmin vuoden ainoaksi havainnoksi.

Utössä 30.9-3.10 saatiin kivoja elämyksiä Sämpyn ja Mörkön kanssa.

Vuodareista himoituin (ja ainoa) oli ennätysesiintymisen tehnyt sinipyrstö, jota en Lapin reissulla hakenut. Tarsiger on löytynyt nyt melkein joka syksy Utöstä ja onneksi löytyi taas, Saarnion Japin toimesta Lammashaan reunalta talojen pihasta. 

"Tarska" juoksutti bongareita pari tuntia, näkyen aina sekunnin-pari ja kadoten pihoihin, itse en ehtinyt millään tilanteisiin mukaan. Ilta alkoi laskeutua ja syömään piti lähteä. 

Tempaisimme Oskarin leikkeen (taas!) ja painuimme takaisin maastoon, jossa alkoi tulla hämärää. Pojat menivät kyttäämään suopöllöä, itse panostin tarskaan, meni syteen tai saveen. 

Selasin pihoja ees taas tien reunalta, mutta lintu oli kadonnut. Lopulta, jo hämärässä, jäin alkuperäiselle löytöpaikalle jossa pomppi pari punarintaa. Äkkiä jokin lintu lensi kaivon kannelle ja puuhun, näytti todella kivalta...lopulta sain kiikareiden avulla linnun maassa näkyville ja TARSKAHAN se siinä! Huh huh. Jotenkin oli alkanut käydä jo mentaalipuolen päälle koko laji, mutta helpotus oli sitäkin suurempi.

Reissun ikimuistoinen kohokohta oli kuitenkin Sam Salinin löytämä Uton viides tulipäähippiäinen pari tuntia ennen laivan lähtöä. 

Olimme kolmistaan koulun nurkilla ja Sam ja Mörkö päättivät kävellä koulun pihan halki, minä lepikon kautta. Kohta kuulinkin jotain outoa taksutusta ja jäin soittamaan atrappia....vain kuullakseni epämääräistä huutoa koululta.

En ollut varma, huusiko joku? Ei kai. Yhtäkkiä näin res. yliluutnantti Mörkön pumppaavan kättään armeijatyyliin merkiksi: tänne ja heti!! Ei perkele, pojilla on sittenkin siellä jokin parempi laji? 

Kysyin että mikä siellä on? 

"Tulipää".

Eka ajatus oli, että ei saakeli. Utelin, että kuinka hyvin oli nähty, noitahan on paha määrittää joskus...

"Tosi hyvin".

Ei muuta kuin hälyä lällärillä ja kohta koko bongarilauma jyräsikin paikalle. Pienen atrapoinnin jälkeen lintu tuli näkyville ja kaikki sen hyvin näkivätkin. Onnittelut Sämpylle uran ekasta kovasta ark-tason löydöstä! Saaripinna napsahti siitä meille ja meitä kokeneemmillekin harrastajille.

Lintu viihtyi saaressa pitkään, taitaa olla vieläkin nähty Itäniityn kulmilla.

Suuri pettymys oli isokirvinen, joka oli kuultu ja nähty jo meidänkin saaressa ollessamme, mutta sitä ei oltu komppaamalla löydetty. Lopulta lintu löytyi uudelleen, puoli tuntia laivamme lähdettyä (kuulimme hälyt vielä radiosta laivan kannella...)! Ja sen jälkeen sitä on ihailtu jo parisen viikkoa lukuisten bongareiden toimesta....

Lokakuu toi myös kaksi kaivattua pientä vihreää, hippiäis- ja taigauunilinnun.

"Pro" oli nähty Herttoniemessä, mutta oli juuri paikalle tullessani kateissa. Porukka oli hajaantunut pitkin kerrostalojen pihoja ja itsekin liityin joukkoon. Aloin mesoamaan Mörkölle, että kun te ette löydä niin itse pitää etsiä se teille. No tällä kertaa rehentely auttoi, noin viidessä minuutissa tavoitin pienen linnun koivusta ja prohan se siinä oli. Kaikki eivät ehtineet tilanteeseen, mutta myöhemmin kylläkin.

"Ino" sen sijaan oli merkattu tiiraan 8.10 Tattarisuolla eräällä pajua kasvavalla joutomaalla, menin sinne seuraavana päivänä aamusta. Paikalla ei ollut ketään, muutama tiltaltti sentään.

Kiertelin ja etsin, soittelin atrappia. Juuri kun meinasin harkita luovuttamista, kuulin heikosti inon inahduksen syvältä pajupuskatiheikön keskeltä. Hiivin paikalle ja soitin inon laulua, lintu kapsahti heti paikalle ihan viereen! Otin parit kuvat ja peruutin pois, laitoin hälynkin. 

Näemmä aika moni oli käynyt lajin siitä katsomassa saman päivän aikana. Kun ei itse löydä, niin bongata nämä pitää. Pari turhaa bongausyritystä olikin jo tullut tehtyä, Hyvinkäällekin asti.

14.10 piirtyi omaan bongarihistoriaan isoin kirjaimin, kahden eliksen voimin. Ei näitä enää nykyisin useasti tapahdu, vaikka eliksiä ei olekaan kuin reilu 320+.

Klo 12 maissa tuli WA ryhmään kuva Viikistä, jossa oli selkeä Siperianlepinkäinen. Olin sopinut (vihdoin) Sami Tuomelan kanssa samana päivänä käväisyn iltapäivällä Ämmässuolla katsomassa lokkeja, paikalla on ollut toistakymmentä aroharmaalokkia. Jollei jotain kovaa bongausta tulisi esteeksi...

Sami olikin sattumalta jo Siperianlepinkäisen luona ja tiedotti hälyllä asiasta! Laitoin töissä pillit pussiin ja paikalle, perässäni Sam ja Mörkö.

Paikalla oli väkeä jo reilusti ja lisää tuli koko ajan. Lintu istui pellon reunassa ja nappaili ruokaa maasta, meno oli leppoisaa meillä linnun jo nähneillä. Luonnollisesti siis laji oli ELIS meille.

Kyselin Samilta, onko Ämmässuo vielä validi suunnitelma, kuulemma oli. Pojatkin pääsisivät mukaan! Mikäs siinä, tulisiko peräti kahden eliksen päivä meille kolmelle, itseltänikin puuttui aroharmaalokki eliksistä. 

15:30 ajoimme "tuosan" autolla alueella ja ekasta pysähdyspaikasta löytyi heti kaksi "cacea". Ne olivatkin reissun ainoat, kolmas löytyi kipiltä mutta saatoi olla sama lintu kuin toinen näistä. Kiitokset Samille tästä mahdollisuudesta!

Cace oli ehkä helpoin elispuute, uusi ehdokas sen tilalle on nyt sitten kai riuttatiira.

Kerrottakoon vielä, että osallistui Kimin ja Hilkan kanssa myös kuuluisaan Timali-ralliin, ekaa kertaa. Saimme kokoon 66 lajia ja emme sijoittuneet edes viimeiseksi, vaan jaetulle sijalle 12 (19 joukkuetta). Kaiken kukkuraksi löysimme koko rallille uuden lajin, kun tylli hiippaili ja kähmyili Lammassaaren rannassa. Pulu ja tiltaltti jäivät puuttumaan, tietysti Pulu lensi ohi vartti kisan jälkeen!

   

13.7.2021 Eliksiäkin pukkaa: ruostepääsky, ylänkökiuru ja paksujalka

Vuodareiden hakeminen on kivaa mutta rankkaa puuhaa, vaikkei niin kaukana kotoa edes kävisikään. Kevään pikkurarit on koitettava hoitaa lähialueilta, kun paikka tulee. Tätä touhua ei jaksa kyllä kuin joka viides vuosi, korkeintaan! Miten nuo vuosittaiset vuodarihirmut jaksavat?

Sepelrastas Pakkalasta, avosetti Kirkkonummelta, muleli Kivikosta, harjalintu Haltialasta, mandariinisorsa Vantaalta, keltahemppo Olympiastadionin nurkilta, Tiibetinhanhi Hakalasta, vespari(punajalkahaukka) Saltilta, kiljukotka tuntien odotuksen jälkeen Lammassaaren pitkoksilta. Sellaista.

Mustatiiran kanssa joutui ajamaan Vihtiin asti, en tiedä oliko tuossa kaukomatkassa tai missään järkeä. Peltosirkkukin (rari!) juoksutti Porvooseen asti.

Oma projektinsa on mm "yölliset sirkkelit", etenkin jos viitasirkkalinnusta puuttuu kuvapinna. Sekin hoitui lopulta Tuusulasta kun tarpeeksi tetsasi ryteikössä. Ei ollut helppoa taaskaan, miten ihmeessä jotkin kuvaavat se "tuosta vaan"? 

Paras sirkkelikuva tuli kuitenkin Huopalahdelta, kun pääsin scouppaamaan Severi Lajusen putken läpi ruokosirkkelin! Tästä ei tiirakaan kovin monta kuvaa tunne, joten hyvä kuvapinna tuli saatua.

Kovan työn takana oli pussitiainenkin, kun Sam Salinin kanssa juoksimme aina myöhässä sen perässä Suomenojan altailla. Lopulta, 4h jälkeen, laji suvaitsi tulla hetkeksi paikalle 3 minuuttia "Sämpyn" pois lähtemisen jälkeen...pahalta tuntuu ja naurattaa, samaan aikaan.

Utön kevätreissua uhkasi taas koronatauti ja matkustajarajoitukset lautalla, niinpä muutin suunnitelmaa: lähtö keskiviikkona - paluu maanantaina -tyyppiseksi. Lautalla oli tilaa ja muutenkin reissu sujui mukavasti helluntain aikaan.

Saari tarjosi herkkujaan, niittysuohaukka ad n, kolme(!) eri sepelsieppoa (2kv). Ehdoton huipentuma oli kuitenkin tietysti Utön historian kolmas ruostepääsky, jonka Jauhiaisen Jussi plokkasi Kattrumpaninilta. 

Tilanne oli suorastaan koomisen hektinen: olin ottamassa pientä päivähorrosta ensimmäistä kertaa reissun aikana, radiopuhelin suljettuna. Kun aukaisin sen, meni valehtelematta 3 sekuntia kun se räsähti huutamaan "ruostepääsky!!". 

Otin hädissäni vain kameran ja kiikarit ja säntäsin muiden perässä kohti pelipaikkaa, Mörkö Heiskanen ja Sam menivät jo horisontissa pelottavan kaukana. Juoksin niin lujaa, että kun pääsin perille oli oikeasti veren maku suussa ja henki ihan lopussa, pienen astmakohtauksenkin pukkasi pitkästä aikaa. Onneksi pääsky oli yhä paikalla ja suoritti jopa komean ylilennon - ja katosi. Palatakseen sitten kohta taas ja lentelipä koko illan erittäin kuvauksellisesti Itäniityn kieppeillä ja vielä seuraavana aamunakin, yksi bongarikin ehti sen laivalla tulla hoitamaan. Toivottu elämänpinna, yksi suosikkilajeistani.

Perheen kanssa läksimmä lomanviettoon ennen juhannusta Hankoon, ja kuinka ollakaan: ylänkökiuru Morgonlandetilla. Jaa - missä sekin lienee? No Hangon edustalla ja venekyytejä järjestetään!!

Olin juuri puhunut keväällä, että joskus pitää lähteä "järjettömään" venekyytibongaukseen mukaan ja nyt avautui paikka, koska matkaa satamaan on peräti 2km. Vene oli jo mennyt, mutta illalla tuli tieto että klo 12 huomenna lähtee seuraava vene saarelle, 14 ekaa otetaan mukaan. Laitoin heti tekstaria ja paikka oli varattu, hui kuinka jännää. Olin ihan täpinöissäni!

Klo 12 oli luvassa helteiden keskelle kova ukkosrintama, joka jatkuu useita tunteja. Ennuste osui oikeaan, ukkonen saapui ja kaatosade myös veneen lähtöaikaan. Lomalaisena ei tietysti ollut mitään sadevarustetta mukana, otin pelkän kameran ja kiikarin. Veneessä oli onneksi katto ja vain pari onnetonta jäi osaksi sateen armoille, eräs kaveri liukasteli liukkaalla kannella....mukana oli pari tuttuakin, Laakson Arto ja Micha Fager. 

Perille päästiin salamoista huolimatta ja marssimme kurinalaisesti kohti terassia. josta kiuru oli nähty. Aikaa oli peräti tunti, kuskilla oli kiire hakemaan uutta satsia bongareita. Terassilta näkyi kiurulaji lennossa ja osa näki sen olevan haluttu kohteemme. Kiuru kuitenkin katosi ja sitä etsittiin hieman, kunnes Arto hoksasi sen erään kallion laella märkänä kököttämässä. Pinna! Hienoooo!

Hangon tuliaisena oli myös 10cm kokoinen punainen rengas reidessä, punkin purema. Lekurilla piti käydä ja kova antibioottikuuri hakemassa. 2 viikkoa, kolmesti 2 tablettia päivässä. Liki sata tablettia siis.

Juhannusnusyön aamuna lähdin nuorimmaisen kanssa odotetulle reissulle Lappiin, kalaan ja bongaamaan. Matkalla Joutsassa koitettiin jo pohjansirkkua, tuloksetta. Sodankylässä olimme yötä Hotelli Sodankylässä, mukava paikka melkein tyhjässä hotellissa. Tuttu mies Timo Leppänen ilmoitti tiiraan Kelujärveltä pohjansirkun ja pikkusirkun, jotka kävinkin aamulla hoitamassa itikkahelvetin keskellä. Pohjansirkku oli matkalle plussaa, luulin sen jäävän hoitumatta. 

Ivalosta bongattiin aamusella sitten lapinuunilintu, joka tykitti lauluaan kurkun täydeltä. Hyttysiä oli taas kiitettävästi niskassa ja korvissa.

4-tuulen tuvalta taviokuurna vuodariksi (ei kuukkelia tai lapintiaista edes paluumatkalla, onneksi oli vuodari jo Ylläkseltä)  ja lopulta maastoon Pulmankijärven tieltä Nuorgamissa (Hangosta Nuorgamiin kolmessa päivässä - koko Suomi nähty!! Suosittelen.) . Pikkasen hirvitti tuo reissu pojan kanssa teltassa, mutta se meni nappiin. Nähtiin tunturikihut, maakotka, lapinsirkut ja vesipääskyt. Kaiken kruunasi "elikset" rauduista eräällä järvellä, joita saatiin useita. 4 rautua syötiin, suurin oli 41cm. Itikoita ei ollut, t-paitakelit päivällä. Yöllä oli vain 5 astetta "lämmintä" ja makuupussissa sai tosissaan olla vaatetta kun tuuli puhalsi Jäämereltä.

Kolmen telttayön jälkeen takaisin ihmisten ilmoille, Saariselälle. Sieltä käsin käytiin Karigasniemen Ailigaksella kiirunajahdissa, turhaan. Keräkurmitsa löytyi yhden poikasensa kanssa. Kolme tuntia etsittiin ilman tulosta. Piesjängän tieltä haettiin reissun toinen lapinuunilintu.

Ivalosta hoitui myös sitten reissun toinen pohjansirkkukin Kimin ja Hilkan avulla, Juutuanjoen harjuskalastuksen ohessa vuodariksi myös tilhi, joita ei etelässä ole ollut viime talvena.

Loppureissun suurinta targettia, kiirunaa, läksin yksin etsimään Kiilopäältä. Vajaan kahden tunnin kohdalla tärppäsi, piti oikein hihkaista onnesta. Koiras kökötti valkoisena vain 100m päässä huipusta, edellinen havis tiirasta oli usean viikon takaa. Hotellin kupeesta vielä virtavästäräkki Lapin pinnaksi, komea koiras siellä lauloikin erään savusaunan takana lätäkössä, jossa ui taimenia.

Kutturan tieltä Inarissa näin Sotajoen kohdalla hirmutuurilla 2 pohjantikkaa, joita koitin etelässä useasti talvella ja kesälläkin, onneksi tämä rasti tuli nyt suoritettua paarmaparven seurassa. Kaivattua metsoa ei näkynyt.

Lahtöaamuna oli puhelimessa hälytys, paksujalka Ranualla. 13h ajo edessä, tuo tekisi yli tunnin lisää...jätin idean hautumaan. Sodankylässä oli kanalintu tiepuolessa 4-tiellä edellä ajavan auton edessä, lennossa se paljastui oranssin pyrstön seudun kera koppeloksi. Mikä tuuri! Nyt oli Suomen kaikki kanalinnut kasassa vuodareina, ekaa kertaa ikinä.

Ennen Rovaniemeä tuli paksujalka-päivitys, lintu ed p. Päätös syntyi, Ranuan kautta kotiin. Poika kakisteli, mutta suostui lopulta.

Päästiin perille ja paikalla oli viitisen bongaria, lintukin hallussa. Pari scouppikuvaa ja matkaan, pojan kanssa ei ollut varaa fiilistellä liian kauan. Lintu oli kovassa väreilyssä mulloksella, lämmintä oli taas 27 astetta ja itikkaa riittävästi. Kuvasta tuli....noh. Näette itse, millainen.

Illalla kotona 14h ajon ja 1190km jälkeen. Aamulla työpäivä. Vuodareita 245, 6 vajaa ennätyksestäni ja vuotta jäljellä vielä puolet. Ainoa harmistus oli, että ennätysmäinen sinipyrstövuosi olisi tarjonnut mahdollisuuden hoitaa laji Tankavaarasta tai Luostolta, mutta ei tullut koitettua. Kuhankeittäjä lienee jo lähes menetetty ja sitruunaväiski olisi jostain kaivettava...seikkailu jatkuu Joutsan mökiltä heinäkuun puolivälissä.

19.3.2021 Kevät tulee ja vuodareita kertyy ennätystä lupailevaa tahtia.

Tunnustettava se on. Tosiasiat. Nimittäin: jos 50v mies ei koronavuonna muuhun pysty, niin vuodareiden keräämiseen sitten. Miksei? Jos joskus niin nyt, vaikka synttärilahjana itselleni. 

Samaan syssyyn on mainittava heti etten ala ajamaan vuodareiden perässä kuin lähialueille, max Uusimaa noin suurin piirtein (jos laji on paikalla pitkään), enkä kyllä edes jokaisen perään. Joten, olisiko sellainen 260 lajia mahdollinen? Sekin vaatii aivan jumalattomasti hommia perheelliseltä työssäkävijältä...

Asiaan. 

Puolta Suomea puhuttanut mäntysirkkukanditaatti oli löydetty Kirkkonummen Masalasta. Osa puhuu puolesta, osa vastaan. On otettu dna ja pidetty kädessä, dna testit teetätetään myöhemmin. Jotenkin on sellainen kutina, että tätä ei hyväksytä, sen verran on kuitenkin puhetta ollut sitä vastaan. No jos DNA onkin loistava, niin mikäs siinä. 

Piti siis varmuuden vuoksi käydä koittamassa tuplaa ja kuvaelistä 7.2 sunnuntaina. Paikalla oli jo Sämpy (a.k.a Sam Salin) ja joukkio bongaajia+löytäjä Matti Kapanen ja lintu kävi vähän väliä kesiparvessa syömässä maassa lyhdettä. 

Nokkanissen haku onnisti viimein myös Sämpyn kanssa Espoosta.

Viikon 8 hiihtolomareissu suuntautui koronasta huolimatta Ylläksen syrjäiseen mökkiin. Lähikaupassa kaikilla oli maskit ja muutenkin yöelämä (kuulemma) nollassa. 

Isona targettina oli taas kerran riekko. Lapintiainen, taviokuurna ja kuukkeli kuitenkin hoitunevat kesällä 4 tuulen tuvalta kesäkuussa. Oletan. Toivon!

Ekalla hiihtolenkillä lähimaastoon löytyi heti tuoreet riekon jäljet, samassa paikassa kuin vuosi sitten, mutta ne päättyivät lentojälkiin...ei riekkoa vielä.

Seuraavana päivänä onnisti, jäljet loppuivat selkeästi yhteen puskaan ja sitä ihmetellessä hangesta syöksyi ulos 2 riekkoa kiepistä. Hienoa. Linnut olivat menneet siis aamuaterian jälkeen takaisin kieppiin, interesting. Eivät siis ole vain öisin kiepissä.

Jälkiä oli koko viikon samalla alueella ja linnutkin sain kerran kuvattua.

Kesänkijärven taukotupa ei pettänyt taaskaan kuukkelien osalta, paikalla pyöri 5 yksilöä. Lapintiainen oli mutkikkaampi tapaus, mutta 500m tuvalta länteen lensi parvi pikkulintuja ladun ohi. Atrappi soimaan lapintiaista ja kas, koko viiden parvi lensi pällistelemään äänen aiheuttajaa.

Taviokuurniakin oli lähikylissä tarjolla, mutta ei Ylläsjärvellä. 

Sen sijaan 500m päässä mökistämme oli 2pv ennen tuloamme merkitty helmipöllö Ä. Sää oli kylmä ja lunta satoi jatkuvasti, tuuli. Ei siis mikään pöllökeli, mutta sinnikkäästi yritin pöllöä joka ilta, tuloksetta. Viimeisena iltana oli jo nollakeli ja muutenkin reissun paras mahis, joten koitin sinnikkäästi pöllöä atrapillakin. Ilman tulosta.

Viimeisenä yönä en saanut unta ja vääntelehdin puoliunessa sängyssä korvatulppien kera, kun kuulin unen rajamailta puputuksen klo 1:00. Aloin tajuta ettei korvissani puputa (sitäkin tapahtuu) enkä nuku ja näe unta, poistin tulpat. Puputti kovempaa.

Avasin ulko-oven ja kuuntelin kuistilla, 500m päästä tiiran paikasta kantautui = raikui kaamea puputus! Jess! Oikein nauratti melkein. Vaimoa harmitti aamulla kun ei ollut kuullut, enkä uskaltanut herättääkään. Oli näet yrittänyt myös kuulla äänen pitkin viikkoa kanssani.

Kevät on vielä vasta alussa, joten pulmusia kummempia ei ole oikein löytynyt. Yksi suostui kuvaukseen Pitkäsuon mäellä maaliskuun alussa.

Käytiinpä pojan ja vaimon kanssa pilkilläkin Espoossa, mutta laihoin tuloksin. Ennen niin kalaisat paikat olivat kahtena viikonloppuna täysin kuolleita, keli ei kyllä ollut kohdillaan mutta silti. Mitä ihmettä Suvisaariston kaloille on tapahtunut 10v aikana?

Paluumatkalla porukka kuvasi hyvin tiedossa olevaa kuningaskalastajaa. Kiltisti kamerat surrasivat ja lintu sai syödäkseenkin. Hyvä niin.

Vantaan Seutulassa ihmetytti naakka, jolla on siivissä laajalti valkeaa. Ehkä samanlainen tapaus kuin variksilla nähdään, mutta naakoilla tämä on ilmeisesti harvinaisempaa. 

Viirupöllöstä oli tullut minulle pakkomielle, samoin kuin yhä puuttuvasta pohjantikasta. Koitin jopa suksilla hiihtäen käydä kuuntelemassa yhtä tunnettua paikkaa Vantaalla, mutta vesiperä siitä tuli. Tulipahan taas hiihdettyä kuitenkin 10km.

Tiirassa alkoi olla viirusta tietoa Nuuksion korvesta ja toisella yrityksellä 14.3 tärppäsi. Klo 22:57 kuului kaksi kerta kumeaa huhuilua, sitä ennen mietitytti eniten pimeydessä kuuluneet askeleet auton lähimaastosta metsästä. Bongaustuntemuksia parhaasta päästä!

17.3 Kajahti taas kerran Lounaisesta Suomesta, ah niiiiin kaukaa: Porissa viime vuoden lopulla nilkuttanut pikkukanadanhanhi on löytynyt Mynämäen Aarlahdelta. Missä hitossa on Mynämäki? Mynämäki on jossain "Turussa" ja sielläpäinhän se on, kartalta katsoen "vain" 195km päässä.

Päässä jyskytti elis, ei kankkunen. En tiedä kumpi jyskytys on parempi, harvoin poden kankkusta. Bongariliiton facesta sain selvitettyä, että lintu oli jäänyt paikalle illalla klo 18.

Haltialan mustaleppälinnun hylsypaikalla alkoi ajatus selkeytyä, pikkukanukki on saatava. Eihän tätä tilaisuutta TAAS sovi missata, onhan se lähempänä kuin Pori viimeksi! Sehän on selvää säästöä. Ja jos on vuodari -vuosi, niin ns. "silloin menee". Viimeinen naula (matka)arkun kanteen oli ikuisuusprojektin turkinkyyhkyn haku Salosta matkan varrelta. Kolme(!) hylsyä "turkinpulusta" (2xLahti+Oulu) tälle vuodelle oli lisäkannustimena reissulle.

18.3 heräsin klo 4:30, matkaan pääsin klo 5. Matka sujui hienoisessa sumussa, siis ulkona oli sumua Salon seudulla.

klo 7:13 olin Aarlahdessa, ajoin target-pellon reunaa. Ei ketään, ei mitään. Hienoa. Suolen paineetkin olivat nousussa kovaa tahtia, tämä on saatava ratkeamaan pian tai ratkeaa jokin muu paikka.

Yhtäkkiä pellolle lensi lahden suunnasta pari joutsenta, sitten lisää. Jospa kuitenkin....? Sitten alkoi tulla metsähanhia ja pari tundraakin. Eräässä parvessa tuli 4 "metsuria" ja 1 kanadanhanhi. Katsoin ensin hätäisesti, että onpas pitkä kaula, ei se tämä ole vaikkei liikukaan kanukkien kanssa. Mutta hetkinen, sehän nilkuttaa ja patti on jalassa kuten pitää! Nyt tajusin, että tämähän on metsurien kokoluokkaa, ellei pienempi, se on SE!  Laitoin päivityshälyn, ollen edelleen yksin paikalla. Päivemmällä alkoi taas joukkoa näemmä olemaan, mutta silloin olin jo kotona. Koitin kuvata uudella OnePlus Nord luurillani putken läpi, mutta vaikeaa se oli, kohdistus on väärässä paikassa. Pitää reenata, reenii reenii.

Ja se Salon turkinkyyhkykin hoitui, yhden yksilön voimin 5 sekunnin ajan Joensuun pelloilta. Kiitokset paikalliselle ornille, joka tiesi kertoa mihin katsoa.