maanantai 5. toukokuuta 2014

5.5.2014: Tornien taistossa Suomenojalla 3.5

Tällä kertaa joukkueemme Pinnarit oli ajautunut Suomenojalle, sen Eteläiseen torniin. Vakiotornimme Fiskarssinmäellä oli ehditty jo varata, joten vaihtoehtoina olivat Suomenojan molemmat tornit. Vanhojen tulosten perusteella Eteläinen torni oli parempi, joten varasimme sen. Perustulos on ollut 60 lajin pintaan, ennätys 82 lajia. Jouko puuttui vakiojengistä, oli muistanut kisan ajankohdan väärin ja oli "joutunut" kai Itävaltaan. ;)

Aamu valkeni kirkkaana, tyynenä ja kylmänä, pakkasta oli aste-pari ja autokin hieman jäässä. Ei kuitenkaan hassumpi keli, ei todellakaan. Pena oli lyönyt viskipullosta vedon, että Lassin(ko se oli?)veikkaamaan 52 lajiin ei tulla pääsemään. 20 olisi varma, 30 kohtalainen, 40 hyvä ja 50 erinomainen saavutus....

Naapuritornissa olikin toinen kilpailijaporukka, Ojasta allikkoon. Porukassa oli mukana mm Inka Plit, Birdlifen järjestökoordinaattori ja Tiira-lehden päätoimittaja. Harri oli jutellut heille ja sopinut yhteistyöstä ja hälyttelystä, jos jotain kovaa löytyisi. Puhelin pysyi vaiti koko kisan ajan, mitään ihmeitä ei nähty. ;)

Nämä kaverit oli helppo löytää

Tornille kävellessä Satakieli lauloi täysillä alueen länsinurkalla, mutta torniin se ei kuulunut vaikka kuinka kuunneltiin korvat höröllä. Naurulokkien kirkuna oli vaan liian kovaa! Peruslajeilla aloitettiin klo 5, päästiin yli 20:een lajiin ekan tunnin aikana. Liejukanat, punasotkat, harmaasorsat ja mustakurkku-uikut löytyivät helposti. Kyyhkyt löytyivat ylilennosta, pulua ei nähty koko päivänä.

Punasotkia oli paljon

Seuraavina tunteina lajeja tippui harvakseltaan: selkälokki seilasi ohitse, viherpeippo näkyi kaukana puun latvassa. Harakkakin näyttäytyi ensimmäisen kerran, heti kun sitä manattiin. Vihervarpuset lensivät ylitse, mutta pikkulintujen kanssa oli muuten todella vaikeaa. Saimmeko 8 lajia pikkutipuja, joka tapauksessa vähän niitä oli. Kari näki jatkuvasti kirjosieppoja samassa puskassa jossa satakieli lauloi aamulla ( ei laulanut enää sen jälkeen), mutta vaikka muut kuinka tuijotteli, ei niitä muut löytäneet. 2 lajia pääskysiä löytyi, mutta torstaina tiedusteluretkellä löytynyttä törmäpääskyä ei.

Kahlaajia koitettiin etsiä, mutta ei löytynyt niitäkään. Ainoat olivat valkoviklojen parvi, joka lensi yli kisan loppupuolella. Naapuritorni oli nähnyt rantasipinkin, mutta ilmeisesti aika heikkoa niiden suhteen heilläkin.

Kisan keskivaiheilla alkoi tapahtua, kisan ehkä ikimuistoisimmat hetket. Ensin paikalle tuli jotain naisia kuvaamaan meitä, Penan ja Lassin ollessa kahvittelemassa autossa. Olivat jostain Espoon ympäristötoimikunnasta tai jostain, tekevät jutun johonkin lehteen ilmeisesti. Lupasivat lähetellä ottamiaan kuvia ja varmistaa, että hyväksymme ne julkaistaviksi. Mikäs siinä, kyllä näin komeita miehiä saa julkaista jos haluaa?

Mika L kävi paikalla, Harri ja Kari tähyilevät

Tornissa kävi myös muita Pinnareita, sekä ex-työkavereita. Sitten: yllättäen, tilaamatta (kuten eräs ex-päämisteri sanoisi) paikalle tuli MTV3 seiskan uutisten kuvaaja. Pena olikin hetken kuluttua mikki suun edessä antamassa lausuntoa Suomen kansalle siitä, kuinka kaltaisillemme aloittelijoille tämä 40 lajia on hyvä tulos. Hyvä Pena! Mediajulkisuus oli taattu (ensi vuonna mennään kyllä piiloon jonnekin...?). Mitä enemmän tätä miettii, sen hassummalta koko juttu tuntuu. Naapurissa oli Birdlifen johtohahmoja, Viikin ja Espoon muissa torneissa koko suomen lintuihmisten kerma. Silti, meidän tuntematonta Tringan (jumbo)joukkuettamme kai kuvattiin eniten, heh!

Penaa haastatellaan televisioon

Viimeisenä tunteina saatiin hieman kaivattuja petojakin, vaikka räntää ja rakeita satoi varmaan 20 minuuttia, ellei enemmän. Ensin löytyi sääksi ja kanahaukka, hetken päästä merikotka. Harri löysi minuuttia vaille ajan umpeutumista vielä varpushaukan. Kongi kumahti, kisa oli ohi.

Tornissa oli käynyt pari vierailijaa kyselemässä lajimääräämme, sanoimme "40". Pelkomme osoittautuivat oikeiksi, kun kuulimme naapurin olevan siinä vaiheessa jo 55:ssä. Lopulta saimme 46 lajia, itäisen tornin saadessa 61! Olimme nuijanneet käsittämättömästi mm. 2 paikalla ollutta pikkulokkia, ruskiksen, 4 korppia ja peräti viisi tuulihaukkaa! Lisäksi koitin vaania kuikat ja kaakkurit, mutta ilman tulosta. Naapurilla oli kummatkin...siellä olikin oikeaoppisesti kiikarit olleet silmillä 90% peliajasta, meidän ottaessa hieman rennommin ;) Onnittelut Ojasta allikkoon tiimille.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan mukava kisa. Kiitokset seurasta ja ensi vuonna uusiksi. Laitetaan Joukollekin muistutus, milloin kisa on. Ja minulle(!), Hemmo luovutti varausvastuun allekirjoittaneelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

28.4.2025 Lissabonin lintuja ja Suomen kevättä. Sekä SUSI!

 Talvi on mennyt Suomessa ilman suuria tunteita. Joitain kukausipinnoja ja -ässiä on tullut bongailtua. Tammikuun löydöksen eivät kasvattane...