torstai 19. marraskuuta 2020

19.11.2020 Vuosi uhkaa loppua kesken, ainakin vuodarienkan kannalta!

Mihinkäs jäinkään sitten viime julkaisun? Elokuulle, ok. Kaivanpa haviksesta sen jälkeisiä tapahtumia. Vuodarienkkani on 250, jonka rikkomista en edes halunnut kesällä kaiken koronan tuhoaman reissaamisen takia koittaa. Silti ollaan nyt lähellä, 249 lajia....

19-24.8 Suuntasin ties kuinka monta kertaa autolla+ekona Vantaan/Helsingin pitkäkoskelle katsomaan nuorta virtavästäräkkiä, joka oli siellä oleskellut. Vuodari tuli heti, mutta ekoelis vasta kolmannella yrittämällä, sekään ei ollut ihan helppoa. Paikalla päivysti porukkaa, mutta lintu oli taas jossain kateessa. Kiipesin lavan viereen pari metriä lavasta, josta näki paremmin pitkälle koskelle. Aikani rantoja selattuani huomasin rannassa kiven päällä pienen möykyn, joka lopulta oli kaivattu "pinna". Muutkin sen näkivät, jopa lavalta käsin, kun nyt osasi katsoa oikeaan paikkaan.

5.9 muutti Maarin tornilla ns Börringen hiirihaukka

Syyskuun päärooleissa olivat kuitenkin arosuohaukat ja heinäkurpat Seutulan pelloilla.

"Macroja" näkyi melkein päivittäin 5-10.9 välisenä aikana, kaikki 1kv lintuja. Ilmeisesti 2 eri lintua, sanoisin.

Heinäkurppaa komppasin yksin ja ryhmässä, ryhmässä niitä löytyi lopulta 2 kpl. Toinen niistä oli paikalla 9-12.9, ellei ollut sitten kolmas eri lintu. 

6.9 kävin bongaamassa kahtakin arvosorsaa, ristisorsaa ja punapäänarskua. "Tadde" oli Maarin tornilla ja "netta" VKL ruovikossa - toinen bongauskerta toi lopulta tuloksen.


14.9 Oli juhlapäivä, sain kesällä synttärilahjaksi (50v!) lahjakortin Rajalaan ("Rahalaan"). Kauan piti arpoa sen välillä haluanko uudemman superzuumin vai jonkin muun kevyen pelin kuvaamiseen. Lopputulos oli Sonyn RX10 "räksä", jolla piti totuttautua olemaan kuvaamatta yhtä kaukana lentäviä petoja kuin ennen....se kun ei "yllä" yhtä kauas. Tosin jälki saattaa olla parempaa, paino sanalla SAATTAA. Etsin on paljon parempi kuin vanhassa Canonissa, siitä pidän eniten räksässä. Kuvat tästä eteenpäin ovat siis otettu sillä, huomaatteko eroa? (ei-ehkä).

Tapaus käärmekotka juoksutti bongareita pitkin rannikkoa syyskuun lopulla. Itsellänihän on jo 2 tapausta joista toinen tosisponde (tämä pitää aina päästä mainitsemaan ja rehentelemään sillä). 20.9 Kärmes pyöri Karjaalla erää huoltamon seutuvilla, kun perheellä oli varattu kierros golfia läheiselle Nordcenterin kentälle. Ajatus yhdistää tämä bongaus retkeen alkoi kyteä mielessä ja sitä yritettiin. Aikaa oli vain alle tunti. 

Lintua ei näkynyt, mutta eliksen kuitannut M(örkö) Heiskanen neuvoi menemään eräälle kaatopaikalle, jossa lintua oli katsottu aiemmin. Paikalla ei ollut ketään, paitsi käärmekotka. Näin sen heti vastavalossa kaatopaikan päällä ja kohta tuli varmistava viesti sen lentelevän paikalla. Jipii! Golf sujui huonosti.

2.10 Sama peto kiersi Helsingin pohjoista reittiä, olin sitä vastassa nippa-nappa ajoissa Seutulassa. Tuskin ehdin putkelle kun lintu jo kaarteli kaukana SW kulmalla ja katosi puiden taakse. Sen jälkeen sitä staijattiin alueella seuraavina päivinä ahkeraan, ilman tulosta. Mystinen katoamistemppu.  

Koronan blokkaama Utön kevät vaihtui syksyn reissuun, peräti viiden päivän sellaiseen 25-30.9 (mahtavaa, aah). Itätuulet olivat kohdillaan, rareja odoteltiin kiivaasti. Ja niitä löytyikin! Mutta vain muilta länsirannikon saarilta!! Utöstäkin kyllä, mutta vasta viikon kuluttua myöhemmin!

Kim ja Hilkka olivat paikalla jo sinne mennessä, Sam Salin joutui jäämään pois viime tingassa muksun sairastuttua, niinpä läksin Mörkön kanssa matkaan 25.9. Baldurissa oli kohtalaisesti jengiä, mm rokkiäijä Olli Herman perheineen. Kuulin puhuvan olevansa ensi kertaa noin kaukana saaristossa, toivottavasti tykkäsi.

Parasta Utön antia olivat kolme sinipyrstöä, joista löysin itse kolmannen koulun pusikosta (jo toinen löytämäni Utöstä, muita rareja en olekaan ikinä löytänyt. En kai tunne muita lintuja...tarpeeksi...). Oma löydös oli niin kähmy, etten saanu siitä kuvaa, edes super-pro-ammattilainen Varesvuon Markus ei osunut puskassa siihen tarpeeksi hyvin :)

 Seuraavat kuvat ovatkin tilanteesta, jossa lintuja oli 2 kpl pari päivää aiemmin.


Muita mukavia olivat lopulta saaripinnaksi antautuneet muuttohaukat sekä saarella edelleen kova jalohaikara, peräti 3kpl 2a. Muita uusia saaripinnoja olivat nokkavarpunen (jonka Japi Saarnio blokkasi kylältä, Japin kanssa oli mukava turista ja kuunnella paksua Turun aksenttia) sekä arosuohaukka ad naaras, jonka kuvasin puolivahingossa ja jota Japi alkoi epäillä macroksi. Kuvistani Tenovuon Jorma määritti sen sitten jälkikäteen. Taigauunilintujakin saaressa kuultiin, mutta itse emme sellaista havainneet. Bubo näkyi viimeisena aamuna tolpan nokassa, vuodariksi asti. Paljon sitä pitikin kytätä, ehkä väärästä kohtaa oltiin kytätty! 2090 muuttavaa kuusitiaistakin säväyttivät, samoin kuin joka puskissa notkuvat hippiäiset. Pikkukivoja pikkusieppoja oli muutama vielä tarjolla. 



Pahoiksi vuodaripuutteiksi jäivät ruokki (yksi aavistuksen epävarma tilanne) ja luotokirvinen, kuten nyt jälkikäteen tulemme huomaamaan ennätyksen kannalta.

Tunnelmaahan saaressa riitti ja maisemissa silmä lepää tällaisella sisämaan asukilla. Mainittakoon, että viikkoa myöhemmin saaressa alkoi oikea tykitys, kun porukat löysivät mm 2 ruskouunilintua, taigakirvisen, siperianuunilinnun ja isokirvisen! Kannattiko lähteä viikkoa normaalia aiemmin, 2 elistä meni siinä...no heh hee. Eipä tuo mitään.


Kun ino (taigauunilintu) ei tullut Muhammedin luokse Utössäkään, piti mennä vuoren tykö Espooseen Soukkaan. No ei sentäs Soukan kasavuoren, mutta melkein. 8.10 kävin työpaikalla näyttäytymässä pitkästä aikaa ja samalla koukkasin Soukan inolle. Paikalla ollut Cederin Jani sanoi äänen kuuluvan välillä ja hetikohta se kuuluikin, useasti putkeen. Lintukin näkyi, himoitsin ehkä eniten tilanteessa puuttuvaa kuvapinnaani. Lopulta lintu tuli uudelleen esiin äännellen korkealla haavassa/männyssä ja sain yhden kuvan jopa osumaan, suttuisesti tietysti. Kuvapinnoissa 300:n raja lähestyy, pari puuttuu enää. Kuvien tasoa ei voi tosin kehua, mutta pinna kuin pinna :).


Yksi syksyn suurista tapauksista, ellei suurin, oli 4.10 tundakurppelon bongaus Tuusulan Rantamosta. Olin matkalla Seutulaan kun katsahdin hälyt, mitvit, Tuusulassa, reilun vartin päässä! Suunta oli jo oikea ja jatkoin samoilla dieseleillä kohti Tuusulaa.

Paikalla oli suuren maailman mallista urheilujuhlan tuntua. Autoja oli luvalliset ja luvattomat tienkohdat täynnä, kohta tulikin käsky laittaa autot maantien varteen. Paikalla oli ukkoa ja akkaa kuin pipoa, toistasataa innokasta ja lisää tuli koko ajan. 

Linnun oli nähnyt hyvin pieni (?) joukko, se oli laskeutunut keskelle sänkipeltoa ja kadonnut sinne, ei oltu nähty poistuvan. Aika kului ja paineet kasvoivat, eräskin rauhallisiksi luulemani bongaritoveri, sanotaanko vaikka herra A, kävi jo hieman kuumana kun mitään ei tapahdu. Eräs toinen herra B taas koitti saada joukkoon turvavälejä, mutta laiskasti porukka sinnitteli paikoillaan, ehkä hieman siirtyen. Paikallinen isäntä ajoi väkijoukon ohi kovaa vauhtia mielenosoituksellisesti, ilmeisesti pysäköinti ja väkimassa ei ollut mieleen.

Alkoi kuulua komppauspyyntöjä, jottei korona pääsisi leviämään! No niinhän se oli. Useita herroja C-E jo vaati tätä ja kohta herra B jo ilmoittikin, että kompataan koronan takia, kelikin oli tuhnuinen. 4-5 vapaaehtoista alkoi lähestyä lintua rivissä, kunnes rivi pysähtyi ja porukka alkoi käsin viittoa linnun sijaintia, se oli löytynyt! Kukaan muu ei nähnyt lintua, ei edes kukkulalta jossa itsekin olin puolirinteessä. Nyt tajuttiin, ettei kellään komppaajalla ole edes kameraa....siitä innostuneena saatiin heidän seuraansa 2 kameramiestä, joista toinen oli Suomen pinnakärki herra K. Herrat kuvasivat lintua ilmeisen läheltä, koska se oli todella peloton. Lopulta komppaajille annettiin tulikomento ajaa lintu lentoon, jotta kaikki sen näkisivät. Ja kohta kohahti yleisö, lintu teki pienen lennon ja laskeutui melkein herra K:n jalkojen väliin, josta syntyi tietysti lisää kuvia. Lintu ajettiin vielä uudelleen lentoon, tällä kertaa se teki pidemmän kierroksen ja laskeutui vapojen joukkoon keskelle lammikkoa. Lintua pääsi bongaamaan viikon päivän ajan, loppu hyvin kaikki hyvin.


16.10 tuli vuodaripaikon paikka, kun Lapin lintu pikkusirkku erehtyi pysähtymään Helsinkiin Kallvikin kärkeen. Laji puuttui kokonaan listoiltani poislukien Lappi, joten lähdin perjantaina töiden jälkeen paikalle ennen pimeää.

Lintu löytyi aika pian äänen perusteella, näyttäytyen ehkä 10 minuutin ajan. Sitten se lensi N suuntaan metsään ja katosi, seuraavana päivänä ei bongarit enää sitä löytäneet. Viime tipassa siis tuli ehdittyä.



24.10 kiljukotkan kutsu kävi vastustamattomaksi, ja taas piti suoriutua Espoon Soukkaan ja nyt sinne kasavuorelle asti. Clanga on vältellyt minua jo parin vuoden ajan, tänäkin vuonna ne penteleet ovat aina silloin liikkeellä kun olen muualla. 

Espoossa oli nähty 23.10 kiljukotkan laskeutuvan länteen, noin 3km päähän, josta se nousisi varmasti aamupäivän-päivän aikana. Eipähän noussut!

Keli oli LIIAN TYYNI, varmaan sen ainoan kerran kun olen meren rannalla staijissa. Lintu ei noussut ja osa väestä luovutti, olipahan paikalla viihtynyt mustaleppälintu sentäs paikalla (oikeastaan en tiennyt koko linnusta etukäteen) tullen vuodariksi.Osa staijaajista luovutti klo 12:n jälkeen.

Onneksi lopulta klo 13 jälkeen Soukan kotkankatseinen vakiostaijari Lavikka huomasi linnun lyhyesti lennossa ja hetken päästä se keksittiin puun latvasta vajaan 3km päästä! Näkyvyys oli erittäin hyvä ja lintua päästiin katsomaan hyvin. Lopulta se lehahti katveeseen erään saaren taakse.
 

Muuta pikkukivaa: 7.11 löytyi lopultakin Petikon Pitkäsuon maankaatopaikalta kauan kaivatut vuorihempot, kolmen otuksen voimin. Kolmen epäilyttävästi (lue: ei urpomaisesti) ääntelevän linnun parvi oli juoksuttanut jo useasti pitkin mäkeä (sykevyön mukaan 8km) kunnes ne laskeutuivat Johannes Silvosen eteen rinteen NE reunalle. Siellähän ne ruokailivat maassa, kuviakin syntyi.
 


Aina kivoja pöllöjä löytyi vielä marraskuussa, 11.11 lapinpöllö bongatiiin Suutarilasta, sponde hiiripöllö löytyi Vantaan Vinikkalasta ja lehtopöllö vakiopaikaltaan, Petikosta.

  


maanantai 10. elokuuta 2020

10.8.2020 Koronakevään ja -kesän kotimaanmatkailua lintumaailmassa

28.4 Suoritimme Sämpyn ja Mörkön kanssa harvinaisen yhteisbongauksen, matkasimme kauas kauas Tuusulaan Mörkön kaasu-skodalla katsomaan kiljuhanhea. Laji oli kaikille (muiden yllätykseksi myös minulle) elis, joten toiveet olivat korkealla.

Perillä odotti kohtalaisen iso lauma harmaahanhia, eikä kiljukasta löytynyt. Onneksi tuli TuoSa:n häly, että nyt näkyy tähän pisteeseen. Kartalta katsoen Tuosa olikin 200m päässä saman tien varrella! Lintukin löytyi (niitä oli kai paikalla lopulta 2) ja ELIS pamahti. Ei näitä tringan alueella usein näe.
kiljuhanhi

11.5 Kävin pojan kanssa äiteetä katsomassa Hämeenlinnan hoitokodissa ja siitä samoilla vauhdeilla matka jatkui Kangasalle, Kirkkojärvelle, katsomaan paikallista Amerikantukkasotkaa. Lintu oli ollut paikalla jo jonkin aikaa, mutta saattoi teetättää työtä löytää se järveltä (eräs lahti jossa se majailee on katveessa lintutornilta katsottaessa). Mutta kuten viime vuotinen hieno Pomarina 50m päästä kuvattuna samassa kunnassa, oli tälläkin kertaa Kangasala antoisa. Järven keskellä kellui 8 tukkasotkan parvi ja sen mukana lillui myös amerikanherkku. Katselimme lintua pojan kanssa pari minuuttia, sen jälkeen parvi siirtyi katveeseen lahden pohjukkaan ja ties miten paljon hommia se olisi vaatinut. Laitoin haviksen Tiiraan, tämä oli viimeinen Tiira-havis linnusta. Lintu oli tietenkin ELIS.


20.5 Sain tietää, että Kouvolassa olisi peräti 2 niittysuohaukkaa pyörimässä eräällä pellolla, pesimistä kokeileva pari? Lajista puuttui minulta kuva sekä kunnon havaintotilanne, entiset ovat olleet todella kaukaa nähtyjä.

Läksin pojan kanssa matkaan töiden jälkeen (työt itse asiassa latkuivat läppärillä bongauksen aikana) mutta lintuja ei näkynyt! Pelto jossa ne olivat pyörineet, eli jotenkin kynnetty oudosti läjiksi mullokselle (katso kuva alla), kuin puolivalmis perunapelto. Miksi? Paikallinen maajussi kyllästynyt bongareihin ja häiritsi pesintää? Hylsy tuli.

Seuraavana aamuna läksin Mörkö Heiskasen kyydillä uudelleen pelipaikoille. Ensin haettiin Loviisan keltahemppoa tunti, lopulta löytäen se (äänetön). 

Kouvolassa ei nyt tarvinnut kauaa odotella kun kumpikin (k+n) "Pygge" tuli paikalle. On ne komeita, varsinkin ad k lintu.
Kaiken kukkuraksi kävi tietysti niin, että seuraavana päivänä ilmoitettiin 2kv niittysuohaukka Helsingin Haltialasta! Läksin riskillä matkaan polkupyörällä, mutta matkan aikana tuli pelätty tieto linnun poistumisesta E suuntaan. Ajoin tolkinkylän pelloille N puolelle Haltialaa, kunnes tuli tieto että lintu on taas Haltialassa. Poljin hiki hatussa paikalle ja näin linnun heti. 

Nyt iski ahneus, halusin saada sen Vantaan-pinnaksi! Peruutin monta kertaa rajalla olevalle sillalle, mutten millään nähnyt lintua Vantaan puolelta. Sillalla smyygailleet venäläiset(?) varmaan ihmettelivät miksi tuo tyyppi hyppii ees taas sillalle? Lopulta lintu lähti N suuntaan kadoten.

Läksin pyörällä perään. Palloilin pusikoissa N suuntaan Haltialasta, lopulta päätyen taas Tolkinkylän pelloille Packaksesta 500m länteen - samaan paikkaan jossa olin jo aiemmin. Ja lintu löytyi! Rustasin hälyn ja aloin kuvaamaan putken läpi scopella, laihoin tuloksin. Paikalle tuli autokuntia ja moni kokenut bongari (mm Putte Nummelinkin) kuittasi siitä Vantaan pinnan. Ja itselle siis ekopinna! Lopulta lintu hävisi N suuntaan lopullisesti tuntia myöhemmin. Olipahan hieno episodi.
Seuraavana aamuna 23.5 olin jo Porkkalan kärjessä muutaman muunkin (lähes 100?) bongarin ja retkeilijän tavoin. Korona oli tuonut kaikki kynnelle kykenevät kaikkialle luontoon ja Porkkalassakin oli koko kevään ollut apujoukkoja ohjaamassa autoja eri parkkipaikoille, ruuhkat olivat valtavia.
 
Saavuin paikalle juuri parahiksi 5min myöhässä missaamaan keräkurmitsan ylilennon. 

Aamupäivän aikana nähtiin melkein ennätysmäistä merikihujen muuttoa, sepelhanhia ja lapasotkia. Läksin pois klo 12 jälkeen kun kotiväki kaipasi pitsaa. Juuri ennen kun paikan yli oli lentänyt mustahaikara...sain tiedon Peuramaan kohdalla ja en älynnyt kurvata Peuramaan mäelle! Prkele!



Vantaaltakin tuli kesällä kivoja löydöksiä.

21.5 löytyi pitkästä aikaa Seutulan Isoniitulta peltosirkku, nykyinen rari. Tämäkin oli äänetön lintu, joka ei jäänyt paikalle. Kesän ainaka kuuntelin moneen otteeseen pellolla, mutta hiljaista oli taas peltosirkkurintamalla. Sukupuuttoko uhkaa?

1.6 Kävin ekona hakemassa pois kuleksimasta Hiirilampien mandariinisorsan. Lintu nukkui vesirajassa ja on paikalla yhä elokuussa.
27.6 Vaimo ilmoitti pyörälenkillä nähneensä ison pöllön polun varressa Luoteis-Vantaalla. Läksin tuulispäänä paikalle, sehän voisi olla vaikka himoittu viirupöllö! Huuhkaja?

Lintu oli edelleen samassa paikassa ja todellakin viiru - tästä oli pakko vaieta koska maastossa oli poikasiakin. Magea pinna.
Ojalan pariskunta löysi Peräjänkulmalta 20.6 laulavan pikkukultarinnan. Olin nähnyt lajin jo 14.6 Vuosaaressa, mutta silti menin ensimmäisenä paikalle, lähellä kun asun. 

Lintu löytyi puolen tunnin odottelun jälkeen äänen perustella ja pysyi paikalla toista viikkoa, pariin kertaan tuli itsekin käytyä katsomassa tätä Vantaan-pinnaa.
Tällainen keltaväiskikin oli Isoniitulla toukokuussa, mutta ihan tavallinen "thunbergii" kun konsultoitiin asiantuntijaa (Jari Laitasalo).
Heinäkuun puolivälissä oli taas pakko olla hyshys, koska löysin Seutulasta  2 kuningaskalastajaa, selkeästi oli vaaran merkkejä että pesintä olisi menossa. Tämä oli tosisponde löydös, tätä olin hieman jo odottanutkin. Linnut on havaittu uudelleenkin, mutta itse en ole niitä enää nähnyt. Pesintä lienee ohi nyt.

9.6 käytiin perheen voimin katsomassa Halosenniemeä. Siis muu perhe Halosenniemeen, minä niemenkärkeen kuvaamaan mustatiiraa. Lintu tuli heti lähelle, mutta kuvat olivat suttua. Sen jälkeen se pyörikin kaukana kaukana....

Pohjoisen reissu ajoittui tällä kertaa linnustollisesti liian myöhään ajankohtaan, 20-25.7. Pikkusirkut ja lapinuunilinnut olivat hiljenneet, vaikka kumpaakin koitin bongata kesäkuun tietopaikoista.

Matkalla menimme Porin ja Eurajoen nokitaskupaikan kautta, lintu oli uhreasti ollut paikalla jo kolme viikkoa ja aina vaan tuli päivityksiä "lintu ed p". Lähtöaamuna 17.7 tuli taas päivitys "lintu paikalla sumun hälvettyä". Yes, Utön nokitaskun olin jo missannut kun siirsin kevätreissua viikolla pari vuotta sitten. Nyt onnistuu!

Ajattelin, että perjantaina paikalla olisi muitakin, kellon ollessa noin 17. Ei ketään. Ei lintuakaan. Vanha mummeli vain tuli kannustamaan vahvalla Länsirannikon murteella että "siellä se on kun jaksaa ootella". Tunnin jaksoi muu perhe olla paikalla, sitten piti lähteä. Päätin tulla aamulla uudelleen ennen matkan jatkumista.

Klo 5:15 olin paikalla kauniissa aamussa, edelleenkään ei ketään muita bongareita auttamassa. 3h jaksoin odotella yksin ja lopulta oli myönnettävä musertava tappio, HYLSY tuli tästä megararista. Lintua ei ole nähty sen koommin, joten lähtikö se todellakin juuri samana päivänä kun saavuin? Olisi odottanut edes pari tuntia lisää, kun kerta 3vk paikalla oli jo viihtynyt.

Kokka kohti Kokkolaa. Matkalla koitettiin hätäisesti Porin virtaväiskiä, ei löytynyt.

Kristiinankaupungista löytyi kuin löytyikin mustaotsalepinkäinen, kun kaupunkikierroksen jälkeen pois mennessä katsoin paikan uudelleen.

Vaasassa oli tarjolla ELIS, tiibetinhanhi keskellä kaupungin puistoa. Linnut löytyivät helposti ja viereen pääsi kuvaamaan. Ei niin riemastuttava elispinna.
Kokkolassa oltiin 2 päivää, toisena mentiin Tankarin majakalle. Hieno paikka, lintuasemallakin oli porukkaa, ainakin kaukoputki oli pihalla ja taloon meni porukkaa.

Löytyi kaivattuja vuodenpinnoja: karikukko, riskilä (lautalta), muttei ruokkeja. Kiva oli paikalle lehahtanut isosirriparvi, joka laskeutui luodolle.


20.7 suunta Inariin, tietysti Hailuodon täpötäyden lauttarannan mustapääsirkun kautta. Juuri perille tultuamme tuli päivitys, lintu nähty vakiopensaassa. Ryntäsin paikalle ja 40 minuutin aikana....ei mitään. Hävinnyt jonnekin, ties minne. Virtaväiskikin lensi, siihenkään en ehtinyt mukaan. Oli lopulta pakko jatkaa matkaa, hyvin menee! Vajaan tunnin kuluttua lintu oli taas kuulemma tullut paikalle. Ei onneksi ollut elis.

4-tuulen tupa Inarissa toi puuttuvia vuodareita: järripeippo(!), taviokuurna. Lapintiainen ja kuukkeli oli jo nähty Ylläksellä.
Mielenkiintoinen oli Piesjängän poroerotuspaikka Utsjoella, todella erilainen kuin mikään muu kokemani staijauspaikka Ailagas-tunturin kupeella. Sieltä hoitui mm vesipääsky, jänkäsirriäinen, lapinsirri, tunturikihu ja todella hienoissa maisemissa kaarrellut nuori maakotka. Tunturihaukkakin oli nähty paikalla silloin tällöin, mutta sitä ei minulle suotu vaivaisen 3 tunnin aikana. 

Tänne on tultava uudestaan, se on varma se.
Inarissa siirsimme majapaikkamme Saariselän maisemiin. Viereinen Urupään huippu on tarjonnut tänä kesänä kiirunoita, kiipesin sinne sateessa ja sitä seuranneessa sumussa. Ilman puhelimen karttapaikka-sovellusta olisi eksynyt ihan totaalisesti! 

Kiirunoita ei löytynyt aavemaisessa maisemassa, mutta pois hapuillessani näin yhtäkkiä rinteessä pöllön lentävän, suopöllö! Pöllöjä oli 2 ja ne varoittelivat lennellen ympärilläni todella mieleenpainuvassa sumussa, ikimuistoista menoa.

Samanlaisessa sumussa löytyi myös keräkurmitsa (1ad+ 2 juv) Kaunispään laelta.
Kiilopäälle noustessa keli olikin taas loistava, aurinko paistoi ja tuuli oli kohtalaista. Töistä tuttujakin nähtiin huipulla, maailma on pieni. Parkkipaikka oli aivan täysi, samoin tiepuoli Inarin rajalle asti - korona on todellakin saanut kotimaanmatkailuun vauhtia!

Vaimo ja pojat jäivät nousussa hieman jälkeen, kun pyyhkin kiirunankiilto silmissä rinnettä ylös kuin höyryveturi. On se kumma miten hyvä havis antaa lähes yli-inhimillisiä voimia. Puhelin soi, vaimo soittaa 200m alempaa: "täällä kuului kiirunan ääntä". Mitä, eihän hän sitä tunnista.

Sanoin oliko se narisevaa (korppi lensi juuri naristen yli)? Oli, mutta kuului maasta. 

Nyt tuli minuunkin vauhtia, laella ei paljoa mitään muita ääniä kuule kuin säkällä juuri kiirunan narinoita. 10min haun jälkeen 3 lintua juoksentelikin edessä ja jäi aurinkoa ottamaan, neljäskin tuli paikalle. Eka kerta kun kiirunan löytyi Kiilopäältä minulle, yritys oli jo kolmas.

Palattiin hieman eri reittiä alas tunturin kasveja kuvaten ja maisemia ihaillen, on se hienoa ja helppokulkuista maastoa, ihan mahtava paikka.

Kaikki loppuu aikanaa, lomakin. Kuopion mökkiviikolla ei ihmeitä nähty, ainoa vuodenpinna (ja samalla kuvaelis!) oli härkälintu.

1.8 kotona läksin heti katsomaan Helsingin harjalintua. Lintu löytyi heti puusta ja myöhemmin pikaisesti maasta, josta tämä harjan kuva. Moni sai tehdä töitä kovastikin sen löytääkseen.
Syksyä odotellessa, maarin tornille tuli mentyä 8.8, kun seuraavana päivänä olisi ollut tarjolla mustahaikara. Vuoden toinen missaus :)

Toivotaan, että Utön syyskuinen reissu toteutuu, eikä korona toista kertaa tule esteeksi. 

16.8.2025 Hiljainen kevät ja kesä, sentään silkkihaikara ja pelikaanihylsy

 Mennääs taas kronologisessa järjestyksessä kesää läpi.  7.5 tuli vuoden tähän mennessä AINOA elis. Siis vuoden ainoa. Turbo ja amerikantavi...