Mihinkäs jäinkään sitten viime julkaisun? Elokuulle, ok. Kaivanpa haviksesta sen jälkeisiä tapahtumia. Vuodarienkkani on 250, jonka rikkomista en edes halunnut kesällä kaiken koronan tuhoaman reissaamisen takia koittaa. Silti ollaan nyt lähellä, 249 lajia....
19-24.8 Suuntasin ties kuinka monta kertaa autolla+ekona Vantaan/Helsingin pitkäkoskelle katsomaan nuorta virtavästäräkkiä, joka oli siellä oleskellut. Vuodari tuli heti, mutta ekoelis vasta kolmannella yrittämällä, sekään ei ollut ihan helppoa. Paikalla päivysti porukkaa, mutta lintu oli taas jossain kateessa. Kiipesin lavan viereen pari metriä lavasta, josta näki paremmin pitkälle koskelle. Aikani rantoja selattuani huomasin rannassa kiven päällä pienen möykyn, joka lopulta oli kaivattu "pinna". Muutkin sen näkivät, jopa lavalta käsin, kun nyt osasi katsoa oikeaan paikkaan.
5.9 muutti Maarin tornilla ns Börringen hiirihaukka
Syyskuun päärooleissa olivat kuitenkin arosuohaukat ja heinäkurpat Seutulan pelloilla.
"Macroja" näkyi melkein päivittäin 5-10.9 välisenä aikana, kaikki 1kv lintuja. Ilmeisesti 2 eri lintua, sanoisin.
Heinäkurppaa komppasin yksin ja ryhmässä, ryhmässä niitä löytyi lopulta 2 kpl. Toinen niistä oli paikalla 9-12.9, ellei ollut sitten kolmas eri lintu.
6.9 kävin bongaamassa kahtakin arvosorsaa, ristisorsaa ja punapäänarskua. "Tadde" oli Maarin tornilla ja "netta" VKL ruovikossa - toinen bongauskerta toi lopulta tuloksen.
14.9 Oli juhlapäivä, sain kesällä synttärilahjaksi (50v!) lahjakortin Rajalaan ("Rahalaan"). Kauan piti arpoa sen välillä haluanko uudemman superzuumin vai jonkin muun kevyen pelin kuvaamiseen. Lopputulos oli Sonyn RX10 "räksä", jolla piti totuttautua olemaan kuvaamatta yhtä kaukana lentäviä petoja kuin ennen....se kun ei "yllä" yhtä kauas. Tosin jälki saattaa olla parempaa, paino sanalla SAATTAA. Etsin on paljon parempi kuin vanhassa Canonissa, siitä pidän eniten räksässä. Kuvat tästä eteenpäin ovat siis otettu sillä, huomaatteko eroa? (ei-ehkä).
Tapaus käärmekotka juoksutti bongareita pitkin rannikkoa syyskuun lopulla. Itsellänihän on jo 2 tapausta joista toinen tosisponde (tämä pitää aina päästä mainitsemaan ja rehentelemään sillä). 20.9 Kärmes pyöri Karjaalla erää huoltamon seutuvilla, kun perheellä oli varattu kierros golfia läheiselle Nordcenterin kentälle. Ajatus yhdistää tämä bongaus retkeen alkoi kyteä mielessä ja sitä yritettiin. Aikaa oli vain alle tunti.
Lintua ei näkynyt, mutta eliksen kuitannut M(örkö) Heiskanen neuvoi menemään eräälle kaatopaikalle, jossa lintua oli katsottu aiemmin. Paikalla ei ollut ketään, paitsi käärmekotka. Näin sen heti vastavalossa kaatopaikan päällä ja kohta tuli varmistava viesti sen lentelevän paikalla. Jipii! Golf sujui huonosti.
2.10 Sama peto kiersi Helsingin pohjoista reittiä, olin sitä vastassa nippa-nappa ajoissa Seutulassa. Tuskin ehdin putkelle kun lintu jo kaarteli kaukana SW kulmalla ja katosi puiden taakse. Sen jälkeen sitä staijattiin alueella seuraavina päivinä ahkeraan, ilman tulosta. Mystinen katoamistemppu.
Koronan blokkaama Utön kevät vaihtui syksyn reissuun, peräti viiden päivän sellaiseen 25-30.9 (mahtavaa, aah). Itätuulet olivat kohdillaan, rareja odoteltiin kiivaasti. Ja niitä löytyikin! Mutta vain muilta länsirannikon saarilta!! Utöstäkin kyllä, mutta vasta viikon kuluttua myöhemmin!
Kim ja Hilkka olivat paikalla jo sinne mennessä, Sam Salin joutui jäämään pois viime tingassa muksun sairastuttua, niinpä läksin Mörkön kanssa matkaan 25.9. Baldurissa oli kohtalaisesti jengiä, mm rokkiäijä Olli Herman perheineen. Kuulin puhuvan olevansa ensi kertaa noin kaukana saaristossa, toivottavasti tykkäsi.
Parasta Utön antia olivat kolme sinipyrstöä, joista löysin itse kolmannen koulun pusikosta (jo toinen löytämäni Utöstä, muita rareja en olekaan ikinä löytänyt. En kai tunne muita lintuja...tarpeeksi...). Oma löydös oli niin kähmy, etten saanu siitä kuvaa, edes super-pro-ammattilainen Varesvuon Markus ei osunut puskassa siihen tarpeeksi hyvin :)
Seuraavat kuvat ovatkin tilanteesta, jossa lintuja oli 2 kpl pari päivää aiemmin.
Muita mukavia olivat lopulta saaripinnaksi antautuneet muuttohaukat sekä saarella edelleen kova jalohaikara, peräti 3kpl 2a. Muita uusia saaripinnoja olivat nokkavarpunen (jonka Japi Saarnio blokkasi kylältä, Japin kanssa oli mukava turista ja kuunnella paksua Turun aksenttia) sekä arosuohaukka ad naaras, jonka kuvasin puolivahingossa ja jota Japi alkoi epäillä macroksi. Kuvistani Tenovuon Jorma määritti sen sitten jälkikäteen. Taigauunilintujakin saaressa kuultiin, mutta itse emme sellaista havainneet. Bubo näkyi viimeisena aamuna tolpan nokassa, vuodariksi asti. Paljon sitä pitikin kytätä, ehkä väärästä kohtaa oltiin kytätty! 2090 muuttavaa kuusitiaistakin säväyttivät, samoin kuin joka puskissa notkuvat hippiäiset. Pikkukivoja pikkusieppoja oli muutama vielä tarjolla.
Pahoiksi vuodaripuutteiksi jäivät ruokki (yksi aavistuksen epävarma tilanne) ja luotokirvinen, kuten nyt jälkikäteen tulemme huomaamaan ennätyksen kannalta.
Tunnelmaahan saaressa riitti ja maisemissa silmä lepää tällaisella sisämaan asukilla. Mainittakoon, että viikkoa myöhemmin saaressa alkoi oikea tykitys, kun porukat löysivät mm 2 ruskouunilintua, taigakirvisen, siperianuunilinnun ja isokirvisen! Kannattiko lähteä viikkoa normaalia aiemmin, 2 elistä meni siinä...no heh hee. Eipä tuo mitään.
Yksi syksyn suurista tapauksista, ellei suurin, oli 4.10 tundakurppelon bongaus Tuusulan Rantamosta. Olin matkalla Seutulaan kun katsahdin hälyt, mitvit, Tuusulassa, reilun vartin päässä! Suunta oli jo oikea ja jatkoin samoilla dieseleillä kohti Tuusulaa.
Paikalla oli suuren maailman mallista urheilujuhlan tuntua. Autoja oli luvalliset ja luvattomat tienkohdat täynnä, kohta tulikin käsky laittaa autot maantien varteen. Paikalla oli ukkoa ja akkaa kuin pipoa, toistasataa innokasta ja lisää tuli koko ajan.
Linnun oli nähnyt hyvin pieni (?) joukko, se oli laskeutunut keskelle sänkipeltoa ja kadonnut sinne, ei oltu nähty poistuvan. Aika kului ja paineet kasvoivat, eräskin rauhallisiksi luulemani bongaritoveri, sanotaanko vaikka herra A, kävi jo hieman kuumana kun mitään ei tapahdu. Eräs toinen herra B taas koitti saada joukkoon turvavälejä, mutta laiskasti porukka sinnitteli paikoillaan, ehkä hieman siirtyen. Paikallinen isäntä ajoi väkijoukon ohi kovaa vauhtia mielenosoituksellisesti, ilmeisesti pysäköinti ja väkimassa ei ollut mieleen.
Alkoi kuulua komppauspyyntöjä, jottei korona pääsisi leviämään! No niinhän se oli. Useita herroja C-E jo vaati tätä ja kohta herra B jo ilmoittikin, että kompataan koronan takia, kelikin oli tuhnuinen. 4-5 vapaaehtoista alkoi lähestyä lintua rivissä, kunnes rivi pysähtyi ja porukka alkoi käsin viittoa linnun sijaintia, se oli löytynyt! Kukaan muu ei nähnyt lintua, ei edes kukkulalta jossa itsekin olin puolirinteessä. Nyt tajuttiin, ettei kellään komppaajalla ole edes kameraa....siitä innostuneena saatiin heidän seuraansa 2 kameramiestä, joista toinen oli Suomen pinnakärki herra K. Herrat kuvasivat lintua ilmeisen läheltä, koska se oli todella peloton. Lopulta komppaajille annettiin tulikomento ajaa lintu lentoon, jotta kaikki sen näkisivät. Ja kohta kohahti yleisö, lintu teki pienen lennon ja laskeutui melkein herra K:n jalkojen väliin, josta syntyi tietysti lisää kuvia. Lintu ajettiin vielä uudelleen lentoon, tällä kertaa se teki pidemmän kierroksen ja laskeutui vapojen joukkoon keskelle lammikkoa. Lintua pääsi bongaamaan viikon päivän ajan, loppu hyvin kaikki hyvin.
16.10 tuli vuodaripaikon paikka, kun Lapin lintu pikkusirkku erehtyi pysähtymään Helsinkiin Kallvikin kärkeen. Laji puuttui kokonaan listoiltani poislukien Lappi, joten lähdin perjantaina töiden jälkeen paikalle ennen pimeää.
Lintu löytyi aika pian äänen perusteella, näyttäytyen ehkä 10 minuutin ajan. Sitten se lensi N suuntaan metsään ja katosi, seuraavana päivänä ei bongarit enää sitä löytäneet. Viime tipassa siis tuli ehdittyä.
24.10 kiljukotkan kutsu kävi vastustamattomaksi, ja taas piti suoriutua Espoon Soukkaan ja nyt sinne kasavuorelle asti. Clanga on vältellyt minua jo parin vuoden ajan, tänäkin vuonna ne penteleet ovat aina silloin liikkeellä kun olen muualla.
Espoossa oli nähty 23.10 kiljukotkan laskeutuvan länteen, noin 3km päähän, josta se nousisi varmasti aamupäivän-päivän aikana. Eipähän noussut!
Keli oli LIIAN TYYNI, varmaan sen ainoan kerran kun olen meren rannalla staijissa. Lintu ei noussut ja osa väestä luovutti, olipahan paikalla viihtynyt mustaleppälintu sentäs paikalla (oikeastaan en tiennyt koko linnusta etukäteen) tullen vuodariksi.Osa staijaajista luovutti klo 12:n jälkeen.
Onneksi lopulta klo 13 jälkeen Soukan kotkankatseinen vakiostaijari Lavikka huomasi linnun lyhyesti lennossa ja hetken päästä se keksittiin puun latvasta vajaan 3km päästä! Näkyvyys oli erittäin hyvä ja lintua päästiin katsomaan hyvin. Lopulta se lehahti katveeseen erään saaren taakse.
Muuta pikkukivaa: 7.11 löytyi lopultakin Petikon Pitkäsuon maankaatopaikalta kauan kaivatut vuorihempot, kolmen otuksen voimin. Kolmen epäilyttävästi (lue: ei urpomaisesti) ääntelevän linnun parvi oli juoksuttanut jo useasti pitkin mäkeä (sykevyön mukaan 8km) kunnes ne laskeutuivat Johannes Silvosen eteen rinteen NE reunalle. Siellähän ne ruokailivat maassa, kuviakin syntyi.
Aina kivoja pöllöjä löytyi vielä marraskuussa, 11.11 lapinpöllö bongatiiin Suutarilasta, sponde hiiripöllö löytyi Vantaan Vinikkalasta ja lehtopöllö vakiopaikaltaan, Petikosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti