27.10.2024 Syksyn satoa, pronssi-iibis ja kashmirin-humei

30.8 syksyn avaus oli gomea, elismäisen komea.

Ridasjärven yli (Hyvinkää) oli lentänyt tod näköinen pronssi-iibis, suuntana pohjoinen ja Riihimäki. Pienessä mielessäni toivoin, että lintu tulisi tonttiin Sammalistonsuolle. Samaan aikaan olin lähdössä ruokatunnilla Seutulaan, kun auton latausjohto ei irronnutkaan. Siinä menikin se puoli tuntia, ennen kuin ohjekirjasta ja puhelimen päästä löytyi neuvo. 

Nousin autoon ja vilkaisin luuria: Pronssi-Iibis Riihimäen Sammalistonsuolla! Osui ja upposi! Olin tosin jo sen puoli tuntia myöhässä perhanan auton takia.

Lähdinkin siitä suoraan Riihimäelle, olinhan jo sopivasti autossa. Perillä oli porukkaa kuin meren mutaa, sain auton johonkin ahtaaseen koloon tiepuoleen. Lintukin oli mennyt katveeseen ja kolmisenkymmentä henkeä kiikaroi epätoivoisesti lampareen etuosaa.

Nousin istumaan takakaiteelle ja aloin selata. Hetken kuluttua näin aika sopivan tumman silhuetin katoamispaikasta jonkin verran vasemmalle. Katselin silmä kovana kohtaa ja siellä se vilahti! Kuulutin nuotteja koko porukalle ja hetken kuluttua lintu tepastelikin esiin. Sen jälkeen se teki ison kunniakierroksen, mutta palasi kuitenkin taas takaisin.

 Läksin pois elis taskussa, parkkipaikalla oli ahdasta ja jonkinlainen kolarikin siellä taisi syntyä eräälle vanhalle rouvalle... 

28.8 oli jo ehtinyt vantaanpinnasaldokin karttua, lopultakin odotettu mustaotsalepinkäinen oli löytynyt Hanabölen pelloilta. Pinkaisin paikalle ensin autolla, sitten illemmalla pyörällä ekoeliksen hakuun. Kumpikin projekti onnistui hyvin.

 

12.9 koko Eteläinen Suomi oli odottamassa idänmehiläishaukkaa, joka oli purjehtimassa Inkoosta kohti pääkaupunkiseutua. Mietin strategiaa ja asemoin itseni Tarvon sillalle Laajalahdelle. Lintu oli nähty Saltilla, muttei Soukan kasavuorella, eikä se kostaan (sinä päivänä) tullut sen idemmäksi. Ainoaksi kuvaksi jäi päältä lentänyt komea jalohaikara. 

 Seuraavana päivänä oli lähtö Joensuuhun, mutta klo 14:ta asti oli peliaikaa idänpernikselle. Taisi olla klo 12 kun lintu nähtiinkin sankan joukon riemuksi Soukasta, siitä se lähti Porkkalaan ja meren yli. Hui hai, jäin nuolemaan näppejäni tästä Suomen tokasta haviksesta.

14.9 Joensuun Enossa oli lämmintä, melkein hellelukemat +24 astetta! Pojan kanssa metsästyshommissa kuulin tuttua laulua erään taimikon läpi menevältä tieltä. Aivot löi tyhjää, mikä tämä oikein on?

Lopulta tajusin, että laulaja on idänuunilintu! Soitin atrappia ja pieni fyllari tulikin katsastamaan luuria vastavalossa. Se lensi pois ja äänen suunnalla taas pari säettä. Tajusin, että tämä on ihan häly-laji tähän aikaan ja huomasin jälkeenpäin, ettei syyskuisia "iduleita" paljoa ole ruksattu. Syksypinna napsahti.

16.9 oli kotiinlähdön aika, muttei Mikkelin kautta. Olin nimittäin hoksannut, että Parikkalassa on ollut pidempään harmaasirkku. Laji on eliksissä yhden havainnon voimalla, mutta kuva puuttuu ja muutenkin olisi kiva nähdä muutakin kuin pää pellossa (viimeksi näin).

Ajelin paikalle, jossa TT jo olikin lintua herkuttelemassa. Tietysti lintu oli mennyt kauemmas ojaan, mutta sieltä se kaivettiin esiin ja aika suttuisia kuviakin sain. Iso mötikkä se oli, hyvää oppia tuli vastaisuuden varalle.

Kovasta yrityksestä huolimatta syksy Vantaalla ei tarjonnut mitään ihmeellistä. Peruslajeja ja yksi hieman kurkusta punainen lapinkirvinen tuli kuvattua. Siipijuovallisia uunilintuja oli Länsi-Suomi ja Helsinki sakeanaan, mutta Vantaa oli tutusti tyhjä kuin turusen pyssy.

 29.9 päätin sittenkin käydä hoitamassa Sipoossa löydetyn tunturikihun, nuoren yksilön. Laji on todella vaikea muuttomatkalla, mutta tämä kaveri oli jäänyt peltotulvalle(!) napsimaan hyönteisiä. Olipahan sille sitten syötetty muikkujakin ja kaveri kiitti ja lähti sitten myöhemmin.

 

Pakollinen Utön reissu TT:n kanssa oli 2-6.10. Laivalla ollessa piipitettiin jo saaresta hippiäisuunilintu ja tulipäähippiäinen. Tulipään näin monesti, mutta "pro" jäi taas näkemättä. Ääntä kyllä kuulin kaksi kertaa, mutta aika epämääräiseksi se jäi. Kuviakaan ei syntynyt ollenkaan.

Yksi taigauunilintu sentään nähtiin luotsiaseman edessä aamustaijilla. Ainoa saaripinna oli luhtakana, joka rääkäisi peloissaan muuttohaukan tehdessä sinisuohaukan kanssa ylilennon itäniityn ruovikon yli. "Rallus" teetti kyllä hirveän työn, yritin sitä aamuin illoin ja päivisin koko reissun ajan. Pikkaisen kuvasatoa: amppari, teeriä, hippiäinen ja kiertokiitäjän toukka (tosi rari kuulemma Suomessa).

Viimeisenä päivänä harjalintu viihdytti porukkaa, mutta sekään ei pinnoja tarjonnut. Nauvon lautalla sen sijaan ei viihdytty, peräti 1.5 tuntia odotusta.

9.10 tuli lokakuun kovin laji lähistölle, kun Kaarelasta löytyi kashmirinuunilintu. Itselläni oli kaksi räkäistä havaintoa, muttei kuvapinnaa. Ekopinnakin puuttui, kuten kaikista siipijuovafyllareista. Olisihan se hienoa saada se siitä ehkä hankalimmasta ekaksi.

Päivä oli sateinen ja muuttui yhä sateisemmaksi iltaa kohti. Kävin "ruokatunnilla" koittamassa, näinkin linnun ekojen joukossa kun Pikkarainen kaivoi sen esiin atrapilla eräällä sillalla. EI kuvaa taaskaan.

Illalla läksin sateeseen uudelleen, mukanani sadeviitta. Lintu oli paikalla, mutta aina vain lyhyesti ja kateissa juuri kun tulin paikalle.

Pinnakärki (vuodari) Ivar Grankulla oli tulossa paikalle ja Pikkarainen oli tullut hyvää hyvyyttään oppaaksi kaivamaan lintua esiin. Atrapilla se onnistuikin, taas. Lopulta näin linnun aivan lähellä, mutta sateessa ja pimeydessä ei kohdistus meinannut onnistua.....syntyi "loistava" otos joka on tässä:

Kamerakin sekosi kosteudessa ja eli ihan omaa elämäänsä illalla kotona, piti ottaa akku pois jotta sen vispaamisen sai loppumaan. Seuraavana päivänä kipaisin pyörälläkin paikalle ja tiukan 2 tunnin yrityksen jälkeen näin lopulta linnun lyhyesti, joten ekoeliskin syntyi.

20.10 olin pinnistelemässä kohti Pitkäjärveä ja isoa tukkua lokakuunekopinnoja (sellaisiakin kerätään, usko tai älä). Juuri Vantaankosken kohdalla puhelin helähti ja päätin tarkistaa asian, jotten polje onneni ohi. Turturikyyhky, Vantaanpinna, Vantaanlaaksossa.

Sinne siis, mikä tuuri! Laji on helppo hoitaa, koska se on yleensä puolikesy ja ei paljoa liiku. Väärin.

Kymmenistä etsijöistä huolimatta juuri tämä yksilö oli päättänyt viivähtää paikalla vain hetken ja kadota lopullisesti. Mainittakoon, että seuraava yksilö Vuosaaressa luonnollisesti kävelee jaloissa eikä ole vaikea löytää. Miksi Vantaalla kaikki on aina niin helvetin vaikeaa?!

Siinä Rokalan ja ToiPen kanssa staijatessa tuli sentäs ylväs 1kv maakotka nähtyä hienosti.

Lisää seikkailuja taas varmaan vuoden 2025 puolella. Tuleeko loppuvuodesta jokin parempi laji vielä? TUSKIN.

14.8 Koko kesän "shitti", Utön/Porin reissu toi peräti kolme elistä

8.5 Smyygaili Seutulan pelloilla hyvin tumma västäräkki. Se erottui heti muista väiskeistä, Mähösen Anttikin oli nähnyt saman yksilön edellisenä päivänä. Kuvasin lintua pellossa ja laitoin RK:lle postia, saa nähdä mikä on tuomio. Hybridi?

 

14.5 Lähdin ajelemaan kohti Poria, koska olin saanut päähäni yhdistää loppuviikon Utön matkaan tämän pienen-pienen 230km koukkauksen Porin nokisorsan kautta. Lintua oli päivitetty hälyinä pitkin viikkoa, mutta tänään tiistaina oli ollut kuolemanhiljaista sen suhteen. Pieni pelko alkoi hiipiä persuksiin, että onko lintu enää paikalla.

Onneksi paikalla lintulavalla oli kaksi muuta kanssabongaria, joilta laji myös puuttui. Toinen heistä oli ollut lintua tähyilemässä jo tovin, mutta pahaenteinen "ei ole näkynyt" kuului heti vastauksena uteluihini.

Siinä sitten paranneltiin maailmaa ja mietittiin siirtymistä vastarannan tornille parin tunnin ajan. Kunnes, lopulta. Kanssabongarini oli nähnyt kaislikon keskellä "merimetsosaaressa" pientä liikettä, itsekin näin siellä heinäsorsamaisen pään. Lintu tuli esiin ja siinä se oli, tumma kroppa ja vaalea pää! Lennossa siivissä ei näkynyt siipipeilin vaaleita reunoja.

Sorsa lensi heti katveeseen, mutta se näkyi vielä myöhemmin todella kaukana uimassa muutaman tavis-pläiden kanssa. Nyt kolmaskin meistä näki sen ja kylläpä oli klassinen "tunnelma korkealla". Kuvat ovat tasoa Ö+++.

Ajelin tuosta yöpymään Paraisten keskustaan, josta oli lyhyt siirtymä aamulla Utön lautalle.

Utössä staijattiin ja kompattiin TT:n kanssa viiden päivän ajan. Perjantaiaamuna, saarikisan päivänä, jysäytti Tenovuon Jorma aamustaijilla jäätävän haviksen, "tuolla on mustalintu, jolla on kuriositeettinä paljon keltaista nokassa". Putket sojottivat hetkessä peilityyneen Eteläniemen kärkeen ja toden totta, keltainen lohko nokassa hohti aamun valoissa pelottavan hyvin, oli mentävä lähemmäs ja ÄKKIÄ. Rannasta käsin Jorma sai kuvia, joista lajin pystyi naulaamaan amerikanmustalinnuksi!! Aivan mahtava Suomen 9. havainto ja luonnollisesti elis. Taksivene toi 5 innokasta bongaria näkemään kovaan väreilyyn linnun, joka tulkittiin juuri samaksi. Tunnelmat olivat taas korkealla!

Lauantaina löysi TT kappelin takaa linnun, jota huusi pitkäjalkaiseksi kirviseksi. Itse olin juuri riisunut kengän ja sukan jalasta ja aloin toinen jalka paljaana katsomaan putkella kyseistä lintua. Lopulta sain sen putkeen ja toden teolla, viiruton rinta, jalat kuin viklolla ja pysty asento, aivan "ufon" näköinen näky! Ja saman tien lintu lensi pois, löytymättä koskaan. TT sai kuvia takaviistosta, jota olivat liian suttuisia, mutta väritys pikemmin isokirvinen kuin nummikirvinen (joka löytyi saaresta alle kuukausi(?) myöhemmin). Hälyt ilmoille ja suttukuva tiiraan. 

Tästä seurasi se, että sutusta eräät tahot tulkitsivat linnun kiuruksi. En tiedä miten se on mahdollista, mutta lintu jonka näin edestä putkella ei ollut kiuru. Tai jos oli, niin sitten en tunne vielä/enää kiurua ja niissä on pitkäkoipisia ja viiruttomia yksilöitä. Poistimme haviksen silti, ei jaksa tapella. Mainittakoon, että paikallinen harrastaja oli soittanut Kuusiston Kimmolle aiemmin, että hänen pihassaan on tosi pitkäjalkainen kirvinen....emme tienneet tästä kuin jälkeenpäin.

Sunnuntaina staijattiin taas viimeistä kertaa luotsiasemalla kuin viimeistä päivää. TT lähti etsimään isokirvistä, itse jäin staijaamaan ettei vaan jotain kovaa mene ohi. Eipä ole vuosikymmenen aikana mennyt (10v tuli täyteen saarivierailuja), mutta koskaan ei tiedä.

Eikä tiennyt nytkään. Olin juuri siirtynyt hieman sivummalle porukasta, kun kuulin kiihkeätä puhetta ja äkkiliikkeitä porukassa. ÄKKIÄ takaisin sinne ja "mikä siellä on?!" -normikysymys perään. "Lepy menee väylää pitkin!"

Selasin kiihkeästi väylää ja sain heti leveäpyrstökihun kiikareihin, pyrstön pallerot näkyivät erinomaisesti ja tempaisin kameran esiin kuvapinnanhimoissani. Se oli virhe. En saanut lintuun enää yhteyttä ja se painui pohjoiseen...kaivattu elis napsahti!

TT saapui paikalle hetkeä myöhemmin manailun saattelemana...kyllä se on nähtävästi niin, että aamustaijia ei kannata missata, vaikka 99/100 kerrasta se on turhaa.

Mitäs muita tuli nähtyä, saaripinnaksi saarella myöhemmin pesinytkin puolikesy teeri.

Kesäkuussa löysin Seutulan pellolta viiriäisen, josta tuli supersuosittu bongauskohde. Moni sai siitä kuviakin, itsekin jotain suttua. Lopulta viiriäisiä pulputti pellolla ilmeisesti jopa kolme kappaletta, jatkaen pulputusta hieman elokuunkin puolella. 

Heinäkuun alussa lähdimme perinteiselle reissulle Lappiin, Kilpisjärvelle. Mainittakoon heti, että kalaakin tuli ennätyksiksi asti, mm 1.3kg harjus ja 4kg turska.

Matkalle lähdimme kuitenkin vaimon sukulaisten kautta Kokkolaan, koska tähän välietappiin oli helposti yhdistettävissä todella kova bongaus, 15km päässä sukulaisista viihtynyt vuoriuunilintu. 

Läksin heti saavuttuamme ja saunottuamme lintua illalla katsomaan,  mutta havainto jäi pelkäksi kutsuääneksi männikössä. Seuraavana aamuna menin paikalle uudestaan, Sahin Timo oli pyytänyt jeesiäkin asiassa ja mikä jottei. Heti eka ääni autosta noustessa (kuten eilen), oli sama vuoriuunilinnun kutsuääni. Lintu vaikeni välillä pitkiksi ajoiksi, mutta parin tunnin kuluttua ääni kuului aivan tiepuolesta. Näin linnun puussa ja hivutin kameraa, mutta lintu ehti lähteä ennen kuvan ottoa. Olisihan se ollut makoisaa kuvata, mutta än tasolle tämä jäi. En olisi uskonut linnun löytyessä 26.5, että pääsen sen vielä bongaamaan heinäkuussa.

Kilpisjärvellä synttäripinnaksi 9.7 mm. kiiruna, jonka lopulta yhytin Pikku-Mallalta vasta alaspäin tullessa.

Kun noita amerikanhaapanoita tuntui piisaavan, niin tulihan sitten yksi sellainen Helsingin Viikkiinkin. Kävin hakemassa sen Tringan-pinnaksi jo kesäkuussa, sitten ekoelikseksi heinäkuussa. Tästä reissusta syntyi parhaat kuvatkin.

 

 

Siinäpähän ne kesän jutut tuli mainittua. Senkin voisi mainita, että nyt 14.8 mennessä kasassa on ainoastaan 202 vuodenpinnaa. Eli eipä ole tullut ravattua vuodareiden perässä siis, kuten oli tarkoituskin. Saapa nähdä milloin tulee seuraava yritys ja minkä alueen osalta.

Loppuun parit random-valokuvat:

6.5.2024 Tylsä ja paineeton lintuvuosi 2024

 Uusi vuosi, muttei MITÄÄN uusia kujeita. Pikemminkin kujeettomuutta.

2024 ei ole vuodarivuosi. Ei ekopinnoissa, vantaanpinnoissa tai suomenpinnoissa. Tämä vuosi olkoon pinnan poimintaa sieltä-täältä. Eipähän tarvitse nähdä kaikkea, tai edes mitään ei-relevanttia.

1.1 meni Helsingissä retkeillen. Aamusta oltiin passissa helvetin jääkylmässä Lauttasaaressa, jossa näpit meinasi jäätyä vaikka oli tupla-lapaset. Reilun 40min odottelulla nähtii se pikkusirkkukin. Siitä pyrähdettiin reilu kilometri ja ruokinnalta saatiin rautiainen. 

Matka jatkui Töölönlahdelle, jossa kohdattiin uusi pinna, silkkiuikku. Merihanhi oli tehnyt katoamistempun edellisenä päivänä, se jäi kaikilta saamatta.

Seuraavaksi Vanhankaupunginlahdelle, jonka Lammassaaresta saatiin viitatiainen  ja nyt myös sarvipöllö, joka oli vuosi sitten kateissa juurikin ekaekaa. Pieni siirtymä Hakalan suuntaan, ikuisesti vaikea pyrstötiainen antautui lopultakin ruokinnalta tänä vuonna.

Uudenkarhealla hybridi-Skodalla (jonka akku loppuu pakkasella hetkessä ja bensaa se syö kiitettävästi) ajelin illansuussa Pyymosaan koittamaan harmaapäätikkaa, tuloksetta. Ei olisi kovinkaan vaikea pinna, mutta ei vaan onnistu.

Kotipihassa oli paljon urpiaisia, pitkästä aikaa naapurin ruokinnalla on hyvä urpo-vuosi. Ja eikös sieltä seasta löytynytkotiin palattuani tundraurpiainen, en olisi arvannut. Pihapinna ja ekaekaapinna! Lintua kuvatessa kädet jäätyivät ihan koppuraksi, särky oli mahtava kun aloin sulatella niitä sisällä....

Talvi oli kova ja kylmä, lunta paljon. EI paljoakaan kerrottavaa tältä ajalta, mutta jänkäkurpan löysin eräästä tutusta ojasta. Lunta oli paljon, hyvä kun näki ojan pohjalle asti nietosten keskeltä.

Vihdoin koitti kevät, vaikka senkin etenemistä hyydyttivät jatkuvat takatalvet, niiden välissä oli muutamia lämpimiä jaksoja.

6.4 nappasi komea arosuohaukka onkeen Peräjänkulmalla, kun alueella viihtynyt peto sattui tulemaan isohkon ryhmän hollille. Lintu meni komeasti ja läheltä, lumi teki vaalean kohteen  kuvaamisen vaikeaksi ylivalotuksen takia.

14.4 podin kaukokaipuuta ja läksin peräti Hyvinkäälle asti. Paikallinen amerikantavi  kiinnosteli kuukausipinnaksi (huokaus). Noh, lintu löytyi porukan avulla ja kaukokuvakin tuli otettua.

Huhtikuun lopulla lähdimme vaimon kanssa Italiaan, Gardajärven "maastoon".

Kylmän talven jälkeen kaipasi lämpöä, mutta sitä EI SAATU edes Italiasta. Päivisin oli +7 astetta ja sadetta, vikana päivänä +12 ja välillä ei satanut. Samaan aikaa Suomessa oli satanut kaikkien aikojen takatalvi, 30cm lunta Vantalla!! Kylmä rintama ulottui Italiaan asti...

 Muutama elis tuli. Näin vilaukselta vihertikan sekä Monte Baldolla äännelleen vuorikirvisen. Elis oli myös murmeli. Erään pikkujärven lintutornista sain kaivatun ruskohaikaran.

 

Gardalla näin ekana iltana parven pikkulokkeja, jotka ebird ilmoitti ajankohtaan nähden rariksi. Toinen tarkistettava havaintoni oli kaksi rastaskerttusta, yksi olisi "normi".

Petoja oli vähän, yksi haarahaukka ja määrittämätön peto, sekä hiirihaukka. Tyyppilintuja olivat loputtomat merimetsot, turkinkyyhkyt ja sepelkyyhkyt, naurulokit. Suomalaiselle mukavaa seurata alppikiitäjiä, pikkumerimetsoja ja kalliopääskyjä.

27.4 staiji Pitkäsuonmäellä tuotti haarahaukan, jonka tuloa seurattiin hälyistä Lauttasaaresta asti. Lintu meni läheltä komeasti.

Ja kuinka ollakaan, saman päivän iltana Seutulan Isoniitun parkkiksen pusikoista löyty tosispondesti lintu, jota olinkin jo odottanut löytyväksi jonkin aikaa: naaraspukuinen mustaleppälintu. Yllättävä paikka kerta kaikkiaan, mutta sehän kelpasi uudeksi Isonittu-pinnaksi vallan mainiosti. Kaksi pinnaa samalla mulelilla.

Heti perään 28.4 samaisella Pitkäsuon mäellä etsittiin tik-sirkkua, mutta rinteestä pölähtikin komeaakin komeampi sepelrastas! Aina yhtä mukava, edellinen oma löydös olikin menneisyydestä kotipihalta.

Rarintuoksuinen ja vuoden paras kuukausi, toukokuu, alkoi komiasti. Tornien taiston (joka sujui Espoonlahden tornissa yllättävän heikosti, hyvästä kelistä huolimatta) aikana oli Lapinjärveltä löydetty amerikanhaapana, jota ei ole ollut tarjolla näin lähellä kotia. 

Kotia kohti ajellessa kuulin Taavitsaisen löytäneen jonkun rarikiurun pitkäsuon mäeltä! Kuvan perusteella lintu oli lyhytvarvaskiuru! Kurvasin muitta mutkitta mäelle ja siellä lintu olikin paikalla jossain katveessa. Pienellä etsimisellä lintu lennähtikin näkösälle, makea uusi laji Vantaalle ja tuplapinna, ainoa havaintoni oli Kiteeltä vuosia sitten.

Läksin kotiin pakoon mäen bongausmylläkkää ja lounaan jälkeen kokka kohti Lapinjärveä. Tunnin ajelun jälkeen torniin, joka oli tupaten täynnä porukkaa. Kandilintu oli kovassa vastavalossa kaukana, eikä lajista saatu varmuutta. Jonkin ajan kuluttua Sandstedin porukat läksivät kiertämään myötävalon puolelle ja sieltä linnun näkikin kivasti. Sompailin itsekin paikalle aution mökin pihaan ja kuittasin eliksen ja suttukuvapinnan.

 

15.5 alkaa sitten Utön reissu, siitä lisää ensi numerossa.