5.1 Vantaan pitkäkoskella oli tarkoitus etsiä koskikaraa, mutta eipä löytynyt. Mutta löytyikin sponde punarinta erään ruokinnan läheisyydestä.
punarinta suttuisessa kuvassa
11.1 Haltialan tilalla oli tarjolla kottaraisia ja räkättejä. Kottaraiset olivat juuri poistuneet, mutta räkättejä oli paikalla varmaan viitisenkymmentä. Uskomatonta, mutta vasta nyt löytyi ensimmäinen pikkuvarpunen, peräti 1 kpl isossa varpusparvessa.
12.1 Olin Träskendan puistossa nakkelia jahtaamassa, ilman tulosta. Nakkelia on nähty hyvin senkin jälkeen, joten paikalla se on. Lähdin vielä käväisemään Matalajärvellä, joka oli juuri jäätymässä umpeen pakkasten alkaessa. Paikalla sinnitteli vielä 9 laulujoutsenta.
Tänään oli tarkoitus lähteä reilusti BONGAAMAAN. Tammikuun lajeja olisi tarjolla valkoselkätikkaa ja varpuspöllöä, joista varsinkin jälkimmäinen on vaikea. Paikalle saavuttua olikin vaseti heti hienosti koivussa nakuttamassa, eikä meinannut lopettaa ollenkaan.
Varpuspöllöä ei ollut näkynyt, joten lähdin kiertelemään. Ruokinnalta löytyi peippokoiras, jonka olin jo bongannut aiemmin tammikuussa.
koiraspeippo sinnittelee ruokinnalla
Yhtäkkiä tuli eräs kanssabongari ilmoittamaan, että varpuspöllö on taas löytynyt. Ei muuta kuin pikamarssia (ei toki juoksua, mutta hyvää kävelyvauhtia ;) paikalle. Pöllö oli tiheikössä erään katkenneen rundon päällä hyvin esillä, mutta tarkennus ei onnistunut millään.
huono kuva, mutta laji käy ilmi ;)
Kauaa ei ehtinyt zuumailla, kun pöllö kyllästyi ja lensi pois. Noh, ihan kiva pinna joka jäi viime vuodelta puuttumaan kokonaan.
Lähdin ajelemaan Pitkäsuon mäelle, josko talvi olisi tuonut urpiaiset paikalle. Ja etenkin tundraurpiaiset, puuttuvat elikset! Lähdin kiipeämään kohti mäkeä, kun heti tuli stoppi! Rinteessä, 20m etäisyydellä oli urpiaisparvi syömässä törröttäjissä. Kiikareilla löytyi heti vaaleita lintuja, jotka olivat tosi lupaavia turbokandeja. Räpsin kuvia vimmalla ja ainakin kolme turboa määritin ilman kuviakin. JES! Elisnro 228. napsahti noista, jotenkin arvasin että kohta näitä löytyy. Palokärki huusi jossain, vuodari siitä. Ja korppi, sekin vuodariksi. En edes muistanut, että korppi puuttuu. Kotona varmentui, että urpiainenkin oli vuodari, oho!
Kuvissa seassa turboja, vaaleaa kuvetta/selkää, viirutonta alaperää ym.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti